VESILLE VENOSEN MIELI

 

Joku kysyi minulta viime talvena blogistani.

Ai niin, mähän kirjoitin blogia totta tosiaan. Kuinka ihminen voi unohtaa moisen asian. Näemmä aika helposti.

Kun katsoin koska olen viimeksi raapustellut jotain niin vuosihan tässä sitten mennä hujahti nopeasti kuin telkkä pönttöön.

No, suuren yleisön pyynnöstä huolimatta ajattelin aktivoitua jälleen ja lupaan kirjoittaa uutta ajatusjöötiä pitkin kesää.

Viime veneilykausi oli mahtava ja tuli oltua vesillä paljon. En kuitenkaan ala muistella menneitä vaan fiilistelen tätä kautta juuri niin kuin sen haluan tulla muistamaan.

Veneenlasku oli lopultakin huhtikuun puolessa välissä.

Jos olisin halunnut oikein päästä paukuttelemaan henkseleitä, olisin voinut laskea veneen jo viikkoa aikaisemminkin, mutta ajattelimme perheen kanssa aloittaa samalla mökkikauden, joten aloitus oli meille oikein sopiva. Toisaalta ainoat henkselini ovat jossain jemmassa etten olisi päässyt niitä venyttelemään kuitenkaan.

Monelle veneilykauden aloitus tapahtuu jo ennen kuin ahteri pääsee maistamaan hookaksoota, sillä monet kokevat kovin terapeuttiselta sen, että pääsee hinkkaamaan kiuluaan viikko tolkulla ennen varsinaista aktia. 

Itse olen enemmän Wash & Go-tyyppiä että kun jäät ovat lähteneet ja poijun sisällä alkaa pyöriä sekavia ajatuksia siitä, että nyt pitää päästä merelle, pystyn tekemään sen nopeasti.

Pesin syksyllä kiinnitysköydet ja ne oli autotallissa kassissa odottamassa siisteissä nipuissa valmiina. Sammuttimen kävin viemässä koputeltavaksi myös hyvissä ajoin. Siinä on muuten maailman helpoin tapa ansaita. Lyöt neljä kertaa kumivasaralla pöntön kylkeen ja kirjoitat lappuun seuraavan katsastuspäivän. Parhaat osaavat vielä liimata lapun sammuttimen kylkeen ja rahastaa siitä sen 15-18€. Nyt kävin Tattarisuolla Hitsitalossa ja sama manööveri maksoi 9€ ja kesti ajallisesti vain minuutin. Akku oli ladattu täyteen ja muut varusteet olivat valmiina köysikassissa odottamassa.

Jäiden vielä irvistellessä rannassa kävin kyllä ottamassa pressun pois ja asensin akun paikalleen ja tsekkasin veneen ulkoisen olemuksen muuten kelvolliseksi. Pressuun oli tullut muutama hiertymä eli reikä. Kävin kotimme lähellä olevassa alan korjaamossa kysymässä korjausta, mutta oli niin hankalaa heidän puoleltaan, että en mene enää heitä rahoillani häiritsemään. Tästä kerron joskus toiste lisää kun verenpaineeni on taas kansanterveyslaitoksen sallimissa lukemissa.

Trailerin jarrut, jotka olivat jumitelleet viime vuonna laskussa ja nostossa, kaverini avasi siten, että ei mene enää jumiin, eikä kyllä mene katsastuksestakaan läpi, mutta renkaat rullaa kuin Lambi Soft vessan telineessä noroviruksen huippuvaiheessa. Säilytän traileriani tasaisella, joten isoa harmia ei väliaikaisesta jarruttomuudesta ole.

Kaikki oli siis valmiina kliimaksiin ja taputin itseäni päähän todeten itsekseni kuinka hienosti olin tehnyt kaikki esivalmistelut ja olenpa erinomainen venehenkilö. Ei muuta kuin traileri peräkoukkuun kiinni ja viivasuora peruutus rampille. Voin sen verran paljastaa, että jos joku olisi nähnyt peruutteluani, olisi hän todennäköisesti soittanut poliisin paikalle. Sen verran monta mutkaa ja ylimääräistä kiemuraa tein.

Varmistusköysi keulaan ja varovasti peruutusta kohti vedenrajaa. POHJATAPP! Olin muistuttanut itseäni ihan kirjallisen listan muodossa kaikesta mitä pitää muistaa ja listan alussa sekä lopussa luki isolla sana POHJATAPPI. No muistin sen sentään ennen kuin vene oli vedessä ja minä kusessa. Jos se tarkkailija ei olisi vielä soittanut poliisia, kun ruuvailin tappia veneen ahteriin rampilla, olisi järkyttynyt kansalainen viimeistään kilauttanut kaverille. Meikäläinen kun on notkea kuin puuhevonen pakkasessa niin suoritus näytti takuulla oudolta.

                                                           Pari kaislaa paatin perässä

Isoin ongelma olikin saada vene kaislojen sekaan kellumaan. Ranta oli täynnä kuivaa kaislaa ja sitä oli todella paksu kerros. Siinä olisi joku maallikkosaarnaaja hyvinkin voinut kokeilla esikuvansa vetten päällä tallailua sandaalien kastumatta. Kun sain veneen keulasta kiinni rantaan, traikun ylös ja auton pois muiden tieltä, oli jo hieman sivuun siirtyneet kaislat pakkautuneet taas veneen ympärille. Vihdoin sain veneen käännettyä ja käynnistin koneen. Kaislaa oli niin paljon ettei vene juurikaan liikkunut vaikka kaasu oli hetken jopa pohjassa. Liekö äänekäs kiroiluni auttanut, mutta pääsin kuin pääsinkin laituripaikalle sovittelemaan kiinnitysköysien pituuksia. Tällä kertaa olin jopa muistanut ottaa keulaköyden veneeseen eikä se ollut potkurin ympärillä niin kuin erään toisen kerran josta en aio puhua kenellekään koskaan.

Varmaan jokainen veneilijä tietää sen tunteen kun kauden ensimmäistä kertaa työntää kaasuvipua eteen päin ja antaa veneen nousta plaaniin. Niin, ei tietenkään ne veneilijät joilla ei ole plaanaavaa venettä ja purjeveneilijät, jotka siinä vaiheessa vielä kyykkivät kölin vieressä telakalla ja hiovat edellisen kesän virhearviointiensa jälkiä syyvyyden arvioinneissa. Mutta siis kaikki muut. Se tunne on joka kerta yhtä mahtava. Se valheellinen vapauden tunne kun tuuli osuu naamaan ja valkoinen vaahto lentää iloisessa kaaressa kiiltävistä kyljistä ja ei malta ajaa suoraan vaan tekee kaarroksia oikealle ja vasempaan, hurjimmat tekevät koko ympyrän ja ajavat iloisesti huutaen omiin peräaaltoihinsa. Itse mölysin tällä kertaa ihan huolella ja se rannalle jäänyt tarkkailija soitti takuulla jo kolmatta kertaa yksykskakkoseen.

Se tunne on sellainen, että sen muistaa vielä krematoriossakin.

Kausi on avattu ja onneksi vielä kaikki on mennyt mukavissa merkeissä. Sää on suosinut, uppotukit ja muu vedessä kelluva roina on vältellyt venettäni, tekniikka on toiminut syksyn huollon jäljiltä moitteettomasti ja poikamainen innostus on pysynyt samana kuin aiemminkin.

Mukavaa veneilykesää ja kohti uusia seikkailuja niin merellä kuin kauniilla sisävesilläkin.