Sommaren är kort - kesä on kortilla.

Katselen parhaillaan lähes rasvatyyntä merenpintaa ja ajatukseni lentävät tuttua Helsinki-Avaruus-Mielisairaala -osastoa sen verran kuulaan raikkaana, että taitaa olla iso virhe laittaa ajatuksiaan painettuun muotoon.
Kun joskus erehdyn katselemaan vaikkapa vanhoja Facebook-päivityksiäni, toivon vilpittömästi ettei kukaan nuppitohtori ikinä saa nähdä niitä.

Nämä ajatukset pyörähtivät poijuni sisällä osittain siitä syystä, että luin lähes yhteen pötköön Pete Suhosen kirjoittaman kirjan, Myrskyn ratsastaja: Romaani seikkailija Seppo Murajasta.
Tämä Seppo, turkulainen tietysti, on toinen niistä kaveruksista jotka vetivät Marino Mustangilla yli Atlantin.
Kyseinen vene on alle viisi metriä pitkä moottorivene. Samaista venemallia on alettu tehdä nyt uudestaan ja se on klassinen tuulilasivene isolla ratilla, matalilla penkeillä ja muotoilultaan se edustaa kuusi-seitsemänkymmentäluvun tyyliä.
Veneeseen oli asennettu pieni masto, johon viritetyllä purjeella matkaa oli taitettu suurimmalta osin.
Mielestäni täysin mielenvikainen ja jopa itsetuhoinen suunnitelma, joka oli hyvin vähällä epäonnistua.
No, tämä samainen Muraja - turkulainen edelleen - päätti myöhemmin vetäistä hieman isommalla veneellä maailman ympäri. En avaa tarinaa enempää, jos joku haluaa lukea kirjan ja pitää itsensä jännityksessä kuinka hommassa käy.
Nämä jutut tapahtuivat joskus seitsemänkymmentäluvun alussa, joten myöskään teknologia gps-laitteineen ja satelliittipuhelimineen eivät olleet tavallisen sepon ulottuvilla.
Kavereilla oli siis merikortit, kompassit, sekstantit (seksistisestä nimestään huolimatta se on merenkulkuun liittyvä härveli, ei Kaalimadosta ostettu pärisytin) ja muut täysin analogiset ja
yksinkertaiset välineet mukanaan.

Siitä on hyvä pompsahtaa tähän päivään, noin neljäkymmentäviisi vuotta eteen päin.
Nyt lähes jokaisessa veneessä on kompassin lisäksi karttaplotteri, isommissa veneissä tutka ja aika paljon merellä näkee meri-vhf -puhelimia ja osalla on toki satelliittipuhelimia ulkomerellä ja avomerellä.
Jokaisen taskussa on tietenkin kännykkä, joka on keskimäärin tuhat kertaa tehokkaampi kuin vaikkapa Apollo 11 komentomoduulin tietokone. Joku nero väitti, että kyseisellä tietokoneella ei olisi pystynyt pelaamaan edes matopeliä.
Mitä helvettiä?
Meinaako lausunnon antaja, että Buzz Aldrin ja kumppanit menivät avaruuteen pelaamaan tietsikalla? Varmaan illalla pelasivat vielä räsypokkaa ja pullonpyöritystä.

No, siis... asiaan takaisin. Nykyään vesillä veneissä on kaikki mahdolliset härvelit, että et voi eksyä vaikka haluaisitkin. Silti, joka helvetin kerta kun ajelen väylillä joilla on liikennettä, kohtaan venekuntia joilla ei ole hevonhumpan käsitystä siitä, kuinka veneellä liikutaan sääntöjen mukaan.

Annan esimerkin eiliseltä:
Lähdimme mökkirannastamme tarkoituksena mennä ottamaan yhdet viilentävät paikalliseen kesäravintolaan. Tarkoitan tietenkin jäätelöä!
Edettyämme noin viisi minuuttia vasemmalta tulee joku takatukkahemmo vesijetillä ja joudun väistämään ettei tämä geenialtaan matalan pään tuotos aja päin.
Tästä keskisormin tehostetusta tervehtimisestä muutama minuutti ja vastaan tulee väylällä vene, joka oikein väkisin haluaa kohdata veneemme väärältä puolelta. Olen niinä muutamina sekunteina aika epätietoinen siitä, aikooko tämä englantilaistyylisellä liikenneopilla varustettu kuunaama ajaa päin, ajaa sääntöjen mukaan vai ajaa päin helvettiä. Viimeinen toteutui.

Tästä episodista vähän aikaa ja joku erikoislintu yrittää tehdä itsemurhaa veneen kylkeen siinä onnistumatta. Taisi olla silläkin tyynyntäytetelineellä huono päivä.
Loppuosa matkasta menikin jo sen verran paremmin, että rantaan päästyämme revin matkalla tekemäni hätätestamentin.

Tein kokemusteni pohjalta salamannopean analyysin, joka menee näin:
Monelle veneilijälle elektroniset härpäkkeet naaman edessä aiheuttaa saman efektin kuin älypuhelin teinilaumalle joka on jäänyt mäkkärin vessaan jumiin minuutiksi ja joutunut paniikkiin.
Ainoat huolenaiheet ovat se, että kestääkö akku ja toimiiko wlan. Kenellekään ei tule mieleen se, että puhelimella voidaan myös soittaa ja pyytää apua.
Veneillessä tämä vain tulee esiin niin, että ihaillaan plotterin näytöltä omaa ajolinjaa mutta ei katsota
ympärille. Tähän kun lisää vielä tiedon ja taidon puutteen, lopputulos voi olla traaginen, koominen tai
 tragikoominen.

Suomenlahden rannikko on todella upeaa katseltavaa. Jopa sateella kallioiset rannat, pienet luodot ja tiheää metsää kasvavat saaret meren ympäröiminä tekevät aina yhtä ison vaikutuksen.
Siksi itse katselen mielummin oikeita merimerkkejä, ympäristöäni ja havainnoin monenlaista liikkujaa. Osa niistä liikkuu koneella, osa purjeilla, osa meloen tai soutaen ja suurin osa uiden, lentäen tai kelluen vedessä. Tarkoitan näillä viimeisillä eläimiä.
Merikotka, maatkotka, hylje (tai Jope uimassa), merilinnut koko laajassa skaalassaan ja kaikki muut.
Ne kaikki elementit tekevät merellä liikkumisesta mukavaa.

Ja vielä lopuksi päivän piristys. Nuorempi poikamme kaatui aamulla rantakalliolla ja kumpikin polvi aukesi aika miehekkäästi.
Kun olin saanut puhdistettua haavat ja nirhaumat ja asetin laastareita paikalleen, kysyin häneltä tutun kysymyksen: mikä oloasi voisi helpottaa?
Vastaus tuli kuin Paavo Väyrynen presidenttikisaan. Yksi lehtipihvi ja jäätelö voisivat auttaa - vähän.

Vaimo ei ole vielä kanssamme mökillä, joten taidan säästää itseni ruoanlaitolta ja suuntaamme kohti Tirmo Saaristokeskusta, jossa saa maamme top 5 parhaat pizzat.
Vesille siis.

Aurinkoista loppuviikkoa ja muistakaa, että kesä on vain kerran kesässä!