Tack tack on taktiikkaa
Saaristo, tuo maamme rannikon se seutu, jossa jokainen sisä-Suomalainen tuntee olonsa välillä oudoksi, epävarmaksi ja hieman tyhmäksi.
Saaristo on pääasiassa miehitetty sillä viiden prosentin osuudella Suomalaisista jotka eivät puhu Suomea - ainakaan ykkösvaihtoehtona.
Puhutulla kielellähän ei ole mitään väliä ja virkaa jos osapuolet ymmärtävät toisiaan. Ymmärsitkö?
Kielen merkitys nousee esille vasta siinä vaiheessa, kun itsekin huomaa kiittävänsä kaupan kassaa kahdella eri kotimaisella. Itselleni se on helvetin vapauttava, opettava ja jopa jännittävä kokemus.
Koskaan ei tiedä kuinka kaupan henkilökunta suhtautuu asiaan, kun kiitän vaihtorahoista sujuvasti: ”Kalle kastar spjut i järnvegstation.”
Joo, tiedän sen, että lähtökohtaisesti keihästä ei saa heitellä juna-asemalla, mutta jos tervehdin henkilökuntaa toteamalla: ”Kalle har röd moped,” saattaa jäätelön ja kylmän oluen lisäksi kassin pohjalla olla seitsemän litraa kaksitahti-bensaa.
Toki osaan kiittää jopa ylenpalttisella ”tusen tack” -ilmaisulla, mutta jos tilaan oluseni ruotsilla, hämmenyn viimeistään siinä vaiheessa kun kaunis kassaneiti kysyy: ”vittu?” [kvitto]
Mieli teki jo sanoa että ei kiitos sillä olen naimisissa, mutta vaimoni huomaamaton fung fu-potku sääreeni aiheutti suustani kimeän äännähdyksen: ”nej tack” ja niiasin vahingossa perään.
Olimme Sarvisalossa eli Sarvsalössä iltapäiväkahvilla lyhyehkön venematkan päässä mökiltämme.
Kukaan ei tietenkän juonut kahvia vaan olutta, skumppaa ja jätskiä.
Joo, jätskiä ei periaatteesa juoda, mutta meidän talouden nuorin jäsen haluaa aina - jumalauta aina - mehujään, joka tarkoittaa sitä, että se käytännössä juodaan nopean sulamisen takia.
Lopussa sekä jantteri, pöytä, tuolit ja koko paikka on tahmeassa massassa jota ei saa pestyä muuta kuin painepesurilla. Ei, ei tullut silläkään kertaa mukaan ja paperia menee saman verran kuin Titanic-leffan ensi-illassa.
Kyseinen kahvila on niin hankala nimeltään etten yritä sitä tässä oikein edes kirjoittaa, mutta se on Wäfvars Cafe Pub - ehkä. Me puhumme siitä tuttavallisesti Varför Cafena, jolloin kaikki takuulla tietävät lausuntatavasta riippumatta, mikä on määränpää.
Sijaitsee siis Sarvisalossa koordinaateissa 60,3’N 25,96’E.
Aivan, eihän nuo koordinaatit auta ihmistä yhtään, mutta kuulostaa yhtä asiantuntevalta kun tilaisit pizzan luettelemalla e-koodeja ja meetwurstin ja tuplajuuston latinankielisillä nimillään.
Ananasta ei onneksi tarvitse tietää millään kielellä, sillä se pitäisi kieltää hippien ja samettihousujen ohella maailmasta tai ainakin pizzoista. Siis se ananas. Eihän nyt kukaan laita hippiä ja vakosamettihousuja pizzaan - ellei ole joku saksalainen super-pervo. Tai tykkää muuten vaan, aarrgghh...
En mene paikan tarjontaan vielä syvemmin, sillä ensi kerralla, tai joskus sen jälkeen tulee Suuri Ravintola-arvostelu, jossa master Chef Ville arvostelee ja laittaa tiukkaan järjestykseen mökkimme alueen ravintolat.
Vietimme siis kyseisessä anniskelupaikassa parisen tuntia ja juttelin neljän eri henkilön kanssa sujuvasti toisella kotimaisella.
En ole täysin vakuuttunut siitä, tulinko ymmärretyksi, mutta puhuimme ainakin veneilystä, jalkapallosta ja hienosta kesästä. Se neljäs jutun aihe ei täysin minulle auennut, mutta olin ilmeisesti puhujan kanssa samaa mieltä, sillä emme päätyneet painimaan eikä minun tarvinnut kysyä onko Kallella punainen mopo. Vahva epäilykseni on sitäpaitsi, että 80 luvulla koulussa oppimani turha fraasi on sen verran vanha, että Kallella on nykyään rollaattori.
Oli muuten hieno fiilis kun lähdimme Varförin laiturista ja sellainen hyvin ruskettunut valkohampainen trendivaatteissaan maleksiva rannikkoasukki huikkasi: ”jumalauta sulla on laiturin hienoin vene.”
Olin mielissäni vaikka ainoana veneenä laiturissa olisi kolmossija ottanut poijuun aika rajusti.
Asia karkaa kuin torimummolta virtsa, joten yritän keriä kasaan tätäkin vuodatusta.
Kaksikielisyys, joka on ehdottomasti iso rikkaus kahden kuolevan kielen maassa, tarjoaa välillä niin makoisia tilannekomiikan helmiä täällä meren äärellä melskatessa, että niistä saisi jo Iijoki-sarjan verran tekstiä, mutta hienoimpia kuulemiani vetoja on savolais-aksentilla puhunut veneilijä, joka tilasi: ”two öölen och mitä siideriä teillä on hanassa?” -lausahduksella.
Tai se Tamperelaistaustainen myyntireiska, joka pizzaa tilatessaan täräytti muuten kaikki täytteet mielestään oikein, mutta kapriksia halutessaan tilasi avoauton leteillä eli cabrioletten.
Tärkeintähän on se, että kokeilee edes vähänkin osaamaansa kieltä ja kun vastapuoli ymmärtää, jää on murrettu, asia molemminpuolin ymmärretty ja loppujen lopuksi eri kielimuuri kanssakäymisessä on ohut kuin pierun kuori.
Huomenna mennään koko hela familjen grillaamaan ja saunomaan Pellinkiin ystävällemme, jota voimme kutsua vaikka Sakeksi. Hän puhuu kumpaakin kotimaista erinomaisen hyvin, mutta eipä hänkään tiennyt mitä se Varför Cafen Wäfvars tarkoittaa suomeksi. Itse veikkaan joko kutomoa tai tuulimyllyä. Tai sitten se on taas joku finska-svenska -jekku - igen.
Saaristo on pääasiassa miehitetty sillä viiden prosentin osuudella Suomalaisista jotka eivät puhu Suomea - ainakaan ykkösvaihtoehtona.
Puhutulla kielellähän ei ole mitään väliä ja virkaa jos osapuolet ymmärtävät toisiaan. Ymmärsitkö?
Kielen merkitys nousee esille vasta siinä vaiheessa, kun itsekin huomaa kiittävänsä kaupan kassaa kahdella eri kotimaisella. Itselleni se on helvetin vapauttava, opettava ja jopa jännittävä kokemus.
Koskaan ei tiedä kuinka kaupan henkilökunta suhtautuu asiaan, kun kiitän vaihtorahoista sujuvasti: ”Kalle kastar spjut i järnvegstation.”
Joo, tiedän sen, että lähtökohtaisesti keihästä ei saa heitellä juna-asemalla, mutta jos tervehdin henkilökuntaa toteamalla: ”Kalle har röd moped,” saattaa jäätelön ja kylmän oluen lisäksi kassin pohjalla olla seitsemän litraa kaksitahti-bensaa.
Toki osaan kiittää jopa ylenpalttisella ”tusen tack” -ilmaisulla, mutta jos tilaan oluseni ruotsilla, hämmenyn viimeistään siinä vaiheessa kun kaunis kassaneiti kysyy: ”vittu?” [kvitto]
Mieli teki jo sanoa että ei kiitos sillä olen naimisissa, mutta vaimoni huomaamaton fung fu-potku sääreeni aiheutti suustani kimeän äännähdyksen: ”nej tack” ja niiasin vahingossa perään.
Olimme Sarvisalossa eli Sarvsalössä iltapäiväkahvilla lyhyehkön venematkan päässä mökiltämme.
Kukaan ei tietenkän juonut kahvia vaan olutta, skumppaa ja jätskiä.
Joo, jätskiä ei periaatteesa juoda, mutta meidän talouden nuorin jäsen haluaa aina - jumalauta aina - mehujään, joka tarkoittaa sitä, että se käytännössä juodaan nopean sulamisen takia.
Lopussa sekä jantteri, pöytä, tuolit ja koko paikka on tahmeassa massassa jota ei saa pestyä muuta kuin painepesurilla. Ei, ei tullut silläkään kertaa mukaan ja paperia menee saman verran kuin Titanic-leffan ensi-illassa.
Kyseinen kahvila on niin hankala nimeltään etten yritä sitä tässä oikein edes kirjoittaa, mutta se on Wäfvars Cafe Pub - ehkä. Me puhumme siitä tuttavallisesti Varför Cafena, jolloin kaikki takuulla tietävät lausuntatavasta riippumatta, mikä on määränpää.
Sijaitsee siis Sarvisalossa koordinaateissa 60,3’N 25,96’E.
Aivan, eihän nuo koordinaatit auta ihmistä yhtään, mutta kuulostaa yhtä asiantuntevalta kun tilaisit pizzan luettelemalla e-koodeja ja meetwurstin ja tuplajuuston latinankielisillä nimillään.
Ananasta ei onneksi tarvitse tietää millään kielellä, sillä se pitäisi kieltää hippien ja samettihousujen ohella maailmasta tai ainakin pizzoista. Siis se ananas. Eihän nyt kukaan laita hippiä ja vakosamettihousuja pizzaan - ellei ole joku saksalainen super-pervo. Tai tykkää muuten vaan, aarrgghh...
En mene paikan tarjontaan vielä syvemmin, sillä ensi kerralla, tai joskus sen jälkeen tulee Suuri Ravintola-arvostelu, jossa master Chef Ville arvostelee ja laittaa tiukkaan järjestykseen mökkimme alueen ravintolat.
Vietimme siis kyseisessä anniskelupaikassa parisen tuntia ja juttelin neljän eri henkilön kanssa sujuvasti toisella kotimaisella.
En ole täysin vakuuttunut siitä, tulinko ymmärretyksi, mutta puhuimme ainakin veneilystä, jalkapallosta ja hienosta kesästä. Se neljäs jutun aihe ei täysin minulle auennut, mutta olin ilmeisesti puhujan kanssa samaa mieltä, sillä emme päätyneet painimaan eikä minun tarvinnut kysyä onko Kallella punainen mopo. Vahva epäilykseni on sitäpaitsi, että 80 luvulla koulussa oppimani turha fraasi on sen verran vanha, että Kallella on nykyään rollaattori.
Oli muuten hieno fiilis kun lähdimme Varförin laiturista ja sellainen hyvin ruskettunut valkohampainen trendivaatteissaan maleksiva rannikkoasukki huikkasi: ”jumalauta sulla on laiturin hienoin vene.”
Olin mielissäni vaikka ainoana veneenä laiturissa olisi kolmossija ottanut poijuun aika rajusti.
Asia karkaa kuin torimummolta virtsa, joten yritän keriä kasaan tätäkin vuodatusta.
Kaksikielisyys, joka on ehdottomasti iso rikkaus kahden kuolevan kielen maassa, tarjoaa välillä niin makoisia tilannekomiikan helmiä täällä meren äärellä melskatessa, että niistä saisi jo Iijoki-sarjan verran tekstiä, mutta hienoimpia kuulemiani vetoja on savolais-aksentilla puhunut veneilijä, joka tilasi: ”two öölen och mitä siideriä teillä on hanassa?” -lausahduksella.
Tai se Tamperelaistaustainen myyntireiska, joka pizzaa tilatessaan täräytti muuten kaikki täytteet mielestään oikein, mutta kapriksia halutessaan tilasi avoauton leteillä eli cabrioletten.
Tärkeintähän on se, että kokeilee edes vähänkin osaamaansa kieltä ja kun vastapuoli ymmärtää, jää on murrettu, asia molemminpuolin ymmärretty ja loppujen lopuksi eri kielimuuri kanssakäymisessä on ohut kuin pierun kuori.
Huomenna mennään koko hela familjen grillaamaan ja saunomaan Pellinkiin ystävällemme, jota voimme kutsua vaikka Sakeksi. Hän puhuu kumpaakin kotimaista erinomaisen hyvin, mutta eipä hänkään tiennyt mitä se Varför Cafen Wäfvars tarkoittaa suomeksi. Itse veikkaan joko kutomoa tai tuulimyllyä. Tai sitten se on taas joku finska-svenska -jekku - igen.
Kommentit
Lähetä kommentti