Juhannuspärskeitä
Suomen vesillä - niin sisävesillä kuin merelläkin - on se yhteinen piirre, että kelit muuttuvat nopeasti.
Varsinkin merellä tuulen vaikutus on onneksi ennustettavissa aika hyvin. Merituuli alkaa nousta vasta auringon nousun jälkeen ja yleensä loppuu auringon laskiessa.
Kuulostaa yhtä täsmälliseltä kuin katsoisi neljästä eri lähteestä päivän sääennusteen:
sataa, paistaa, ehkä paistaa, ehkä ei, pilvistä, puolipilvistä, poutaa (mitä koko pouta edes tarkoittaa), sataa aivan helvetisti tai sitten joku yllätyssää!
Pointtini edellisessä pyrki olemaan kuitenkin se, että monipuoliset olosuhteet ovat parhaimmillaan tosi mahtava juttu. Pääsee ajamaan tyvenessä, pienessä aallossa, mainingissa ja kovemmassa aallokossa. Sateessahan ei aja kukaan selväjärkinen kuin pakosta, mutta kelien muuttuessa joskus nopeastikin, olen huomannut kuuluvani tähän ei-selväjärkisten ryhmään ja jopa vapaaehtoisesti.
Juhannuksena sain nauttia sekä täysin tyvenestä että aika kovasta ajokelistä.
Tyvenessä veneily on todella siistiä ja fiilis siitä, että piirtää veden pintaan viivaa ei ole täysin tuulesta temmattu - niin paitsi että vertauskuva on aivan hanurista.
Juhannuspäivänä alkoi jo aamusta tuulemaan aika navakasti ja kun iltapäivällä piti lähteä perinteisille jätskeille ja pirtelöille Tirmoon Saaristokeskukseen http://saaristokeskus.fi
lähtijöitä oli aika vähän. No, lähdin parhaassa seurassa eli itsekseni ja perillä odotti kaverini Sakke, joka oli tullut paikalle upealla puisella keskimoottori-keinujallaan.
Mennessä oli sivuvastainen todella puuskainen tuuli ja kaupan päälle tuli aika rapsakan kokoinen aallokko. Yritin ajaa mahdollisimman provosoivasti ajaen korkeimpiin aaltoihin viistosti, keula alhaalla ja vähän liian lujaa. Ilokseni huomasin veneen puskevan aallosta läpi yhtä helposti kuin missi kävelee Teatterin vippiin jonon ohi.
Tätä provosoivaa ajoa tein osan matkaa ihan vain testatakseni kuinka keula toimii tosi kelissä.
Toimi!
Kesämies ja kesäkeli
Aavan meren tällä puolen
Perille päästyäni vietimme laatuaikaa auringon paistaessa ja sopivien eväiden ollessa tuulenhalkojan edessä. Paluumatkalle lähtiessä huomasin tuulen ja aallonkorkeuden jo kasvaneen aika lailla ja laiturissa oli veneitä odottamassa kelin paranemista.
Itse totesin kelin olevan kuitenkin täysin ajokelpoinen, mutta ylimääräiseen temppuiluun ei enää ollut varaa.
Ajoin Tirmoon salmesta merelle, jossa on onneksi muutama saari edessä ennen avomerta ja huomasin, että keli oli jo kova. Joutui jo oikeasti lukemaan aaltoja ja ohjaamaan venettä. Ohjaamisella tarkoitan sitä, että kurssin pitäminen vaati jo hiukan ylimääräistä vääntämistä ja kikkailua.
Vedin kaasua noin kolmeenkymmeneen solmuun ja sitten alkoi ilmainen Linnanmäki.
Vene hyppi, pomppi ja sen mukana myös minä. En tuntenut tilannetta vaaralliseksi missään vaiheessa, mutta totesin, että tässä ei enää kikkailla vaan ajetaan turvallisesti sinne, missä kylmä olut ja grillaamista odottava sisäfile odotti merihenkilöä.
Taisi olla toinen kerta Fasterillani, kun merivesi roiskui sisälle asti. Itsetyhjentyvä sisätila on tuossa tilanteessa ihan mukava juttu. Fiksuna olin laittanut jopa kiinnitysköydet lattialta (mitä muuten merihyypiöt kutsuvat turkiksi vaikka se ei ole tehty karvasta eikä sen päällä poljeta ihmisoikeuksia)
omiin koteloihinsa, jotta ne eivät tuki vedenpoistoaukkoja.
Välillä vene nousi aika korkealle noustessaan aallon päälle, mutta missään vaiheessa ei potkuri haukannut ilmaa.
Vene varusteineen painaa varmaan sellaiset 1 200 kg, mutta aika kevyesti se hyppi ja pomppi.
Ainoa asia mistä lähti ehkä ulkopuolisen mielestä ikävää sivuääntä olin minä.
Huusin kuin pikkutyttö vuoristoradassa ja näin jälkeen päin ajatellen käytökseni oli aavistuksen liian riehakasta ja vapaamielistä.
Aivan perässäni ajoi Targa 35. Se on vene jota itse sanon merten Jeepiksi. Sillä voi ajaa kelissä kuin kelissä ja on kuulemma todella merikelpoinen vene.
Lisäsin kaasua, sillä se nyt on selvä, että kaiken maailman sunnutaiveneilijät eivät ohittele meikäläistä.
Hähää, Targa alkoi jäämään ja mielessäni kuvittelin hytissä käydyn keskustelun, jossa perheen vaimo totesi miehelleen: "eiköhän mekin vaihdeta tämä luonteeton lasikuitukippo tuollaiseen alumiiniunelmaan. Se näyttää kulkevankin paremmin tällaisessa kelissä."
Autoliikenteessä en ikinä provosoidu tuollaiseen. En ikinä! Enkä tietenkään vesilläkään. Ikinä.
Kun yrittää ajaa venettä kovassa kelissä liian suurella nopeudella, täytyy pitää ratista (ruori on mielestäni vain laivoissa ja purkkareissa) aika tukevasti kiinni ja jalat täytyy pitää suht leveässä asennossa pystyssä pysyäkseni.
Näytin varmaan samalta kuin Pate Mustajärvi leveässä haara-asennossani, mutta kuulostin ehkä enemmän Sepi Kumpulaisen ja Tarja Turusen risteytykseltä. Saattaa olla, että Targassa kommentoitiin siis menoani jollain toisella tavalla mitä itse oletin.
Rantaan päästyäni huomasin yhden tavaralaatikon kiinnityssalpojen auenneen ryskeessä, mutta muuten olivat mies ja vene jiirissä ja fiilis oli aika mahtava.
Totesin jälkeen päin, että keli oli listauksessani Haastavin Veneilykeli sijalla kolme tai neljä.
Kun sain pienessä adrenaliinijumissa olevan ruhoni rauhoittumaan, olikin mukava siirtyä lataamaan uutta grilliämme paistamiskuntoon. Siinä muutaman olutpurkin pehmennettyä leukalihaksiani kerroin jo äskeistä merimatkaa aavistuksen värittäen lapsilleni, jotka valitettavasti osaavat jo suodattaa jutuistani pahimmat/parhaimmat ylilyönnit.
Tuollaisessa keskivertoa rapsakammassa kelissä on myös se hyvä puoli, että vierasvenelaitureissa on hyvin tilaa, paikallisten ravintoloiden terasseilla on paremmin tilaa kuin tyynenä kesäpäivänä, mutta Helly Hansenin takissa et pääse erottumaan muista asiakkaista. Itse suosin kuumana kesäpäivänä ihan sortseja ja D-paitaa. Vesillä useimmiten merinovillainen pipo päässä ja rannassa se vaihtuu sulavasti lippalakkiin, joka on taivutettu Jokikyttä-tyyliin tyylikkäästi. Vaikka itse arvostan terassillakin sitä, että otetaan lakki pois vaikkei syötäisikään, niin aurinko löytää aika nopeasti tuuhean hiuspehkoni heikot kohdat ja päänahka palaa, joten vain virvoketta nauttiessani pidän lätsän kaalissa tiiviisti.
Kun luin viikonlopun jälkeen uutistarjontaa, kävi heti selväksi että vesillä oli ollut moni muukin ja kaikilla asiat eivät menneet siin kuin Lauttasaaressa (ruotsiksi Drumsö) vaan meripelastus, merivartiosto, poliisi ja todennäköisesti Kerimäen Martatkin olivat jeesanneet ennätysmäärä veneilijöitä viikonlopun aikana. Vahinkoja sattuu, koneet hajoaa, tekniikka pettää ja Pamela Anderson nukkuu selällään, mutta uutisten mukaan aika moni oli lähtenyt liikenteeseen valmistautumatta.
Se on vähän sama kuin kauppaan meneminen nälkäisenä ilman ostoslistaa. Tärkein unohtuu, mutta kaikkea mättöä tulee ostettua rekkalastillinen ja kotona tulee vino katse vaimolta.
Anteeksi ontuva vertaukseni, mutta pitäisi lähteä kauppaan ja nälkä on kova!
Nyt on kesä ja kaikilla meidän talousyksikössämme on lomaa joten alamme suuntaamaan kurssia takaisin mökille suolaisen veden ääreen.
Ohoi, reivatkaa kippari.
Mukavaa lomaa ja kesää kaikille.
Varsinkin merellä tuulen vaikutus on onneksi ennustettavissa aika hyvin. Merituuli alkaa nousta vasta auringon nousun jälkeen ja yleensä loppuu auringon laskiessa.
Kuulostaa yhtä täsmälliseltä kuin katsoisi neljästä eri lähteestä päivän sääennusteen:
sataa, paistaa, ehkä paistaa, ehkä ei, pilvistä, puolipilvistä, poutaa (mitä koko pouta edes tarkoittaa), sataa aivan helvetisti tai sitten joku yllätyssää!
Pointtini edellisessä pyrki olemaan kuitenkin se, että monipuoliset olosuhteet ovat parhaimmillaan tosi mahtava juttu. Pääsee ajamaan tyvenessä, pienessä aallossa, mainingissa ja kovemmassa aallokossa. Sateessahan ei aja kukaan selväjärkinen kuin pakosta, mutta kelien muuttuessa joskus nopeastikin, olen huomannut kuuluvani tähän ei-selväjärkisten ryhmään ja jopa vapaaehtoisesti.
Juhannuksena sain nauttia sekä täysin tyvenestä että aika kovasta ajokelistä.
Tyvenessä veneily on todella siistiä ja fiilis siitä, että piirtää veden pintaan viivaa ei ole täysin tuulesta temmattu - niin paitsi että vertauskuva on aivan hanurista.
Juhannuspäivänä alkoi jo aamusta tuulemaan aika navakasti ja kun iltapäivällä piti lähteä perinteisille jätskeille ja pirtelöille Tirmoon Saaristokeskukseen http://saaristokeskus.fi
lähtijöitä oli aika vähän. No, lähdin parhaassa seurassa eli itsekseni ja perillä odotti kaverini Sakke, joka oli tullut paikalle upealla puisella keskimoottori-keinujallaan.
Mennessä oli sivuvastainen todella puuskainen tuuli ja kaupan päälle tuli aika rapsakan kokoinen aallokko. Yritin ajaa mahdollisimman provosoivasti ajaen korkeimpiin aaltoihin viistosti, keula alhaalla ja vähän liian lujaa. Ilokseni huomasin veneen puskevan aallosta läpi yhtä helposti kuin missi kävelee Teatterin vippiin jonon ohi.
Tätä provosoivaa ajoa tein osan matkaa ihan vain testatakseni kuinka keula toimii tosi kelissä.
Toimi!
Perille päästyäni vietimme laatuaikaa auringon paistaessa ja sopivien eväiden ollessa tuulenhalkojan edessä. Paluumatkalle lähtiessä huomasin tuulen ja aallonkorkeuden jo kasvaneen aika lailla ja laiturissa oli veneitä odottamassa kelin paranemista.
Itse totesin kelin olevan kuitenkin täysin ajokelpoinen, mutta ylimääräiseen temppuiluun ei enää ollut varaa.
Ajoin Tirmoon salmesta merelle, jossa on onneksi muutama saari edessä ennen avomerta ja huomasin, että keli oli jo kova. Joutui jo oikeasti lukemaan aaltoja ja ohjaamaan venettä. Ohjaamisella tarkoitan sitä, että kurssin pitäminen vaati jo hiukan ylimääräistä vääntämistä ja kikkailua.
Vedin kaasua noin kolmeenkymmeneen solmuun ja sitten alkoi ilmainen Linnanmäki.
Vene hyppi, pomppi ja sen mukana myös minä. En tuntenut tilannetta vaaralliseksi missään vaiheessa, mutta totesin, että tässä ei enää kikkailla vaan ajetaan turvallisesti sinne, missä kylmä olut ja grillaamista odottava sisäfile odotti merihenkilöä.
Taisi olla toinen kerta Fasterillani, kun merivesi roiskui sisälle asti. Itsetyhjentyvä sisätila on tuossa tilanteessa ihan mukava juttu. Fiksuna olin laittanut jopa kiinnitysköydet lattialta (mitä muuten merihyypiöt kutsuvat turkiksi vaikka se ei ole tehty karvasta eikä sen päällä poljeta ihmisoikeuksia)
omiin koteloihinsa, jotta ne eivät tuki vedenpoistoaukkoja.
Välillä vene nousi aika korkealle noustessaan aallon päälle, mutta missään vaiheessa ei potkuri haukannut ilmaa.
Vene varusteineen painaa varmaan sellaiset 1 200 kg, mutta aika kevyesti se hyppi ja pomppi.
Ainoa asia mistä lähti ehkä ulkopuolisen mielestä ikävää sivuääntä olin minä.
Huusin kuin pikkutyttö vuoristoradassa ja näin jälkeen päin ajatellen käytökseni oli aavistuksen liian riehakasta ja vapaamielistä.
Aivan perässäni ajoi Targa 35. Se on vene jota itse sanon merten Jeepiksi. Sillä voi ajaa kelissä kuin kelissä ja on kuulemma todella merikelpoinen vene.
Lisäsin kaasua, sillä se nyt on selvä, että kaiken maailman sunnutaiveneilijät eivät ohittele meikäläistä.
Hähää, Targa alkoi jäämään ja mielessäni kuvittelin hytissä käydyn keskustelun, jossa perheen vaimo totesi miehelleen: "eiköhän mekin vaihdeta tämä luonteeton lasikuitukippo tuollaiseen alumiiniunelmaan. Se näyttää kulkevankin paremmin tällaisessa kelissä."
Autoliikenteessä en ikinä provosoidu tuollaiseen. En ikinä! Enkä tietenkään vesilläkään. Ikinä.
Kun yrittää ajaa venettä kovassa kelissä liian suurella nopeudella, täytyy pitää ratista (ruori on mielestäni vain laivoissa ja purkkareissa) aika tukevasti kiinni ja jalat täytyy pitää suht leveässä asennossa pystyssä pysyäkseni.
Näytin varmaan samalta kuin Pate Mustajärvi leveässä haara-asennossani, mutta kuulostin ehkä enemmän Sepi Kumpulaisen ja Tarja Turusen risteytykseltä. Saattaa olla, että Targassa kommentoitiin siis menoani jollain toisella tavalla mitä itse oletin.
Rantaan päästyäni huomasin yhden tavaralaatikon kiinnityssalpojen auenneen ryskeessä, mutta muuten olivat mies ja vene jiirissä ja fiilis oli aika mahtava.
Totesin jälkeen päin, että keli oli listauksessani Haastavin Veneilykeli sijalla kolme tai neljä.
Kun sain pienessä adrenaliinijumissa olevan ruhoni rauhoittumaan, olikin mukava siirtyä lataamaan uutta grilliämme paistamiskuntoon. Siinä muutaman olutpurkin pehmennettyä leukalihaksiani kerroin jo äskeistä merimatkaa aavistuksen värittäen lapsilleni, jotka valitettavasti osaavat jo suodattaa jutuistani pahimmat/parhaimmat ylilyönnit.
Tuollaisessa keskivertoa rapsakammassa kelissä on myös se hyvä puoli, että vierasvenelaitureissa on hyvin tilaa, paikallisten ravintoloiden terasseilla on paremmin tilaa kuin tyynenä kesäpäivänä, mutta Helly Hansenin takissa et pääse erottumaan muista asiakkaista. Itse suosin kuumana kesäpäivänä ihan sortseja ja D-paitaa. Vesillä useimmiten merinovillainen pipo päässä ja rannassa se vaihtuu sulavasti lippalakkiin, joka on taivutettu Jokikyttä-tyyliin tyylikkäästi. Vaikka itse arvostan terassillakin sitä, että otetaan lakki pois vaikkei syötäisikään, niin aurinko löytää aika nopeasti tuuhean hiuspehkoni heikot kohdat ja päänahka palaa, joten vain virvoketta nauttiessani pidän lätsän kaalissa tiiviisti.
Kun luin viikonlopun jälkeen uutistarjontaa, kävi heti selväksi että vesillä oli ollut moni muukin ja kaikilla asiat eivät menneet siin kuin Lauttasaaressa (ruotsiksi Drumsö) vaan meripelastus, merivartiosto, poliisi ja todennäköisesti Kerimäen Martatkin olivat jeesanneet ennätysmäärä veneilijöitä viikonlopun aikana. Vahinkoja sattuu, koneet hajoaa, tekniikka pettää ja Pamela Anderson nukkuu selällään, mutta uutisten mukaan aika moni oli lähtenyt liikenteeseen valmistautumatta.
Se on vähän sama kuin kauppaan meneminen nälkäisenä ilman ostoslistaa. Tärkein unohtuu, mutta kaikkea mättöä tulee ostettua rekkalastillinen ja kotona tulee vino katse vaimolta.
Anteeksi ontuva vertaukseni, mutta pitäisi lähteä kauppaan ja nälkä on kova!
Nyt on kesä ja kaikilla meidän talousyksikössämme on lomaa joten alamme suuntaamaan kurssia takaisin mökille suolaisen veden ääreen.
Ohoi, reivatkaa kippari.
Mukavaa lomaa ja kesää kaikille.
Kommentit
Lähetä kommentti