Syyspärskeitä ja muita kliseitä

Lomat on lomailtu, työt, koulut ja päivähoidot alkaa, markkinavoimien turbulenssi ravistelee ja oravanfillarissa on isot vaihteet otettu käyttöön vaikka poljetaan ylämäkeen vastatuulessa vesisateen iskiessä päin kesän pyöristämiä poskia.
Niinpä niin.

Veneilyssä ja mökkeilyssä, jotka ovat saumaton pari, on ollut pieni tauko. Syitä luettelin edellä, mutta siihen päälle vielä lasten kotiin tuomat syysflunssat ja lyhenevät päivät ovat kaikki yhdessä harventaneet normaaleja viikonloppu-aktiviteetteja.
On hiivatin mukava istua kotisohvalla takan ritistessä ja kuuma glögilasi kädessä kun on juokseva vesi, sisävessa ja ulkona vallitseva sää on lähinnä sivuseikka.  Kyllä! Kesämiehen kesäterä on alkanut vaarallisesti tylsistyä. Siispä pipo lanttuun, Mustoa niskaan ja mökille - veneilemään.

Olipa taas mukava olla vesillä. Viilentynyt syysilma on ajanut amatöörit ja muut joutavat pois liikenteestä, joten taas mahtuu kikkailemaan vesillä. No, eipä tuolla H2O-highwaylla aivan mahdotonta neljän ruuhkaa ole ollut muutenkaan, mutta viikonloppuna veneillessä huomasin, että olin ainoa vene liikenteessä sillä hetkellä.
Samoin liikenteessä näkyi paljon veneitä trailereiden päällä ja oletin niitä vietävän talviunille.
Itse tietenkin totesin, että nyt ne tosimiehen veneilykelit vasta alkavatkin.

Tuuli oli nostanut vedenpintaa jopa metrillä ja muuten se ei veneilijää haitannut, mutta rantautuminen mökkilaiturilta kiinteälle maalle vaati kumisaappaat, sillä laiturin ja rannan väliin oli noussut vettä.
Kutsuvat sitä isoksi vedeksi, mutta mielestäni se ei haittaa elämää.
Normaalia korkeammassa vedenpinnassa on toki yksi ikävä piirre veneilijälle.
Aika paljon näki vedessä kaikkea sinne kuulumatonta tavaraa jota vesi oli ottanut mukaansa rannoilta.
Partikkelit olivat sen verran pieniä, että ne eivät vielä aiheuttaneet vaaraa, mutta tuli tuijotettua vedenpintaa keulan edessä suorastaan vainoharhaisesti. Suht tuoreessa muistissa oli kesän yksi läheltä piti-tilanne, jossa vedessä veneen edessä oli vähintään neljän metrin puunrunko osittain veden alla. Siihen kun olisi napsahtanut kaasukäsi oikosena, olisi ollut taas vanhainkodissa jotain tarinaakin kerrottavaksi, mikäli siis olisi selvinnyt tällistä hengissä.

Mitä muuta hyötyä on syksystä vesillä?
No, levää ja muuta scheissea ei kerry veneen pohjaan niin paljoa veden ollessa kylmempää.
Sen tiedän jo nyt, että kun aikanaan nykäisen peltisen kaverini vedestä ylös, pohjan pesussa tulee menemään hetki jos toinenkin myrkkymaalista huolimatta.

Vesien viileneminen saa toivottavasti umpisurkean kalastuskesäni vielä pelastettua. Ainakin naapurimökin Juha paineli sen verran määrätietoinen ilme päällä verkoille, että aion ensi viikolla työntää veteen kaikki verkot, katiskat, pitkä siimat ja muut kala-ansat ja täyttää pakastimen, kalasavustimen ja perheeni vatsat tuoreella kalalla. Aion, aion, mutta katsotaan nyt kuka nauraa parhaiten, minä vai kalat. Ei kalat kyllä osaa nauraa, joten tuon kisan olen jo voittanut.

Kolmas juttu joka syksyn verrattomista eduista veneilyssä tulee mieleeni on lokkien ummetus syksyllä. Kyllä. Luitte oikein! Aion tästä saada vielä itselleni lintutieteen Nobelin.
Selitän lyhyesti: Keväällä ja kesällä lokit, hanhet ja muut erikoislinnut paskovat veneet, laiturit, kivet, kalliot, autot, puut, uimaportaat, aurinkotuolit, mökin katot, merkimerkit, pöydät, terassit ja helvetti aivan kaikki paikat ärsyttävällä paskallaan. Kertokaa tai näyttäkää joku paikka tai esine maailmassa mihin lintu ei pysty paskantamaan, niin minä näytän teille yhden Mikko Kuustosen hyvän biisin.

Linnut siis aloittavat sen non stop-paskomisen heti jäiden lähdettyä. Katsot mihin suuntaan tahansa veden äärellä, näet silmät kierossa kakkapötköä vääntäviä lintuja. Koko kesä samaa touhua. Ne istuu, kävelee ja jumalauta jopa lentää samaan aikaan kuin paskoo. Siis olenhan minäkin kerran käynyt kakalla lentäessäni, mutta en minä silloin ajanut sitä konetta sentään!
No, kun kesälomat on ohi ja alkaa syksyn tuntua olemaan ilmassa niin... Aivan oikein, linnut lopettavat paskantamisen.
Missään edellä luettelemassani paikassa (ja myös niissä paikoissa mitä en luetellut) ei ole edes kakan latvaa. Ei, kaikki on puhdasta.
En ole joutunut siivoamaan veneen ohajuspulpetista tai tuulilasista elokuun jälkeen yhtään nokaretta pois. En ole joutunut pesemään laiturilta yhtään valkoista länttiä pois eikä rantakalliolla ole hanhien tai joutsenten jäljiltä yhtään kiloa ärsyttävää vihreää tulostetta.

Tästä olen siis tehnyt tieteellisen tuloksen: linnut lopettavat paskomisen syksyllä.
Täytyypä olla tarkkana kun puhelin soi lähipäivinä.
Siellä ei välttämättä olekaan lupsakkata savoa vientävää lehtimyyjää vaan Nobel-porukan tyyppi, joka kertoo minulle luovutettavasta palkinnosta. Täytyypä heti googlata minkä kokoinen se pokaali on. Täytyy tehdä takan päälle sille sopivasti tilaa. Niin tai voisihan sen viedä mökille siihen laiturin viereen niin pääsisivät asianosaiset sotkemaan sen paskallaan heti keväällä, kun koko talven ovat pidätelleet.
Täytyy muuten kysyä samalla että myyvätkö he dynamiittia tehdashinnoin. Olisi ensi kesäksi muutakin paukuteltavaa kuin raappahousujen henkselit.
On muuten outoa, että dynamiittia valmistava tehdas jakaa myös rauhanpalkintoja. Ei taida olla niilläkään kovin pitkä sytytyslanka...

Tästä tulee siis vielä hyvä veneily-syksy. Kohta on lapsien syysloma ja tulee varmaan vietettyä siitä iso osa mökkeillessä ja veden päällä. En aio miettiä vielä hetkeen sitä haikeaa tilannetta, että peittelen veneen ja laitan mökin talviteloille vaan nautin joka hetkestä täysillä - kaasu pohjassa.
Kaverini totesikin, että olen kuulemma varsinainen hedonisti.
Arvasin että se kettuilee ja heitin heti vastapalloon, että jos haluat heponistin nähdä, mene Siltsun keikalle.

Ankkurit ylös!