Meri - sehän on vaan suolaista vettä
Tuntuu tietyllä tavalla imelältä ja falskilta todeta tai kuulla jonkun toteavan että rakastaa merta.
Ymmärrän hyvin, että tietyistä asioista, elementeistä tai fiiliksistä pitää enemmän kuin toisista, mutta meren rakastamisesta tulee mieleen Tuntemattoman kuolematon lausahdus: kyl mä sen vielä ymmärrä et joku rakasta nätei flikoi, mut et rätei ja lumpui. Ei helvetti, mä ole ku klapil päähä lyäty.”
Tämä näin ulkomuistista heitettynä.
Olen todella usein ollut sekä järvillä että eri maailman merillä kun kelit ovat olleet varsin epämiellyttäviä. On tuullut ja aallot ovat nousseet vaarallisen korkeiksi, on ollut puuromaista sinilevälauttaa silmän kantamattomiin tai vesi on ollut niin tautisen kylmää, että vedestä noustuaan rakastin on ollut vetäytyneenä jonnekin vatsan onteloihin.
Siinä on ollut rakkaus aika kaukana. Täytyy tietysti muistaa se, että makuja on monia. Jopa Antti Rinne on naimisissa - tai niin se ainakin väittää.
Meri on tietenkin elementti, joka on saanut kirjailijat keulimaan jo vuosisatojen ajan. On vaaraa, romantiikkaa, aavoja ulapoita ja aina siellä ulapan takana on jotain. Joskus siellä on Viro, joskus se unelmien autiosaari hiekkarantoineen.
Itse koen meren vähän niin kuin öisen moottoritien tai pienen kesäisen kantatien jossain jumalan selän takana - tai siitäkin vielä puoli tuntia eteen päin. Ne on niitä paikkoja ja hetkiä kun tekee mieli haistattaa köntsät tieliikennelaille ja antaa moottorin huutaa ja renkaiden nuolla jokainen mutka lujaa mutta tyylikkäästi. Ainaisena pelkona tietenkin se, että poijjaat tulevat miekkataksilla vastaan ja antavat rahallisen muistutuksen hetken fiilistelystä. Tärkeintä noissa hetkissä on se tunne, että on tietyllä tavalla juuri siinä ohikiitävässä hetkessä aivan helvetin lujaa kiinni. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
Merellä itselleni tulee sama tunne aina kun veneen köydet irtoavat laiturista. Paitsi tällä viikolla kun pojat - tietenkin pojat - olivat unohtaneet veneen uimaportaat alas ja pyllyposkissa oli seitin ohut pelko, että ne nappaavat pohjaan kiinni peruutettaessa. Eivät napanneet.
Sitten laiturista ulos ja kaasua tasaisesti ja reippaasti lisää ja tunnen kuinka vene nousee veden päälle tasaiseen plaaniin. Tähän kun vielä yhdistää lähes rasvatyynen merenpinnan, toista mittarillista lämpöä ja pilvettömän taivaan, homma alkaa tuoksahtamaan aika hyvältä.
Väitän että samaa tunnetta ei saa autolla moottoripyörästä nyt puhumattakaan.
Miettikää nyt prätkällä ajoa kesällä.
Ensin laitetaan aluskerrasto päälle, sitten joko Gore-Tex tai nahkahaalarihousut jalkaan. Sitten vetäistään takki päälle samasta materiaalista. Kaulaan joku bandana-huivi ( se tuo katu-uskottavuutta), silkkihuppu lanttuun ja siihen päälle kypärä, josta nippa nappa näkyy silmänvalkuaiset joihin jo otsalta valuva hiki menee kirvelemään niitä. Jalkaan vielä saappaat ja nakit peitetään ajohanskoilla. Siinä on sitten kiva nauttia kesäpäivästä.
Sillä välin kun harrikkakuski hikoilee tien poskeen hajonneen pärränsä kanssa, meitsi antaa takatukan lepattaa tuulessa ja sortsit ja d-paita ovat päällä ainoastaan sen takia, että ilman niitä kanssaveneilijöiltä tulee liian kovaa valitusta.
Tänä kesänä olen saanut nauttia näistä valheellisista vapauden tunteista enemmän kuin koskaan.
Veneilijän ihannekelit ovat jatkuneet oikeastaan toukokuulta asti ja olen jopa muutaman kerran joutunut laittamaan aurinkorasvaa naamariini - salaa tietysti.
Eräs ystäväni kysyikin minulta että missä olen ollut kun olen kovin päivettynyt.
Öö, no arvaappa piruuttasi. Olisinko ollut ulkona. Aivan! Sisätiloissa vetypallo harvemmin pääsee tummentamaan poijua. Olen kyllä ajanut sadekelissäkin ja se on ihan siistiä sekin, kunhan vetäisee ruhon päälle Kapteenskasta ostamani Muston veneilytakin. Housuja en ole kevään jälkeen tarvinnut. Siis Muston veneilyhousuja...
Miksikö totesin että valheellisesta vapauden tunteesta?
Ensiksikin veneen ensimmäinen, ns. 20 tunnin huolto. Soitin kaikki alueen Hondaa huoltavat veneliikkeet läpi. Seudun isoin ja kehutuin liike tarjosi sellaista vaihtoehtoa, että jos vien veneen saman tien heille, he lupaavat huoltaa sen kolmen seuraavan viikon aikana. Siis mikäli ei tule jotain yllättävää. Kysyessäni mikä se yllättävä voisi olla, sain epämääräisen vastauksen josta en tajunnut helvettiäkään, mutta ikään kuin pisteen paikalla lauseessa oli mutistu kohta: ”ja kun on nää lomatkin.”
Kysyin ystävällisesti, minkähän helvetin takia he pitävät lomamsa isoimman sesongin aikana?
Eihän jäätelökioskitkaan ole kesällä kiinni lappu luukussa että avataan lomien jälkeen syyskuussa.
Tai joulupukki ilmoittaakin ettei pääsekään 24. päivä paikalle kun on pekkaset pitämättä ja Analyan matka varattu demokatian kehtoon Turkkiin.
Taas tuli huomattua se ikävä tosiasia, että maamme palvelukulttuuri on vielä ajassa kypärä ja kilpi, enkä tarkoita tässä nyt moottoripyöräkypärää.
Muutamassa muussa paikassa vastaukset olivat hyvin samankaltaisia.
Yksi oli menossa Norjaan kalastamaan, yhdessä liikkeessä ei vastattu lainkaan, yksi liike muutti äänensävyään heti kun kuuli, että vene ei ole ostettu heiltä.
Sitten löytyi Mikatek. Mikatekin palveluhenkinen yrittäjä pahoitteli kuluvan viikon kiirettään ja siitä aiheutunutta kalenterin täyteen buukkaustaan, mutta ehdotti että voisi viikonloppuna saada hoidettua sinänsä helpohkon ja lyhyehkön huoltoni.
Olin innoissani, mutta sitten jysähti oikein iso pommi. Hän tulee tekemään huollon venerantaan. Minun ei tarvitse vetää venettä trailerilla pitkin pitäjää vaan hän tulee sinne missä rakas Faster köllöttelee satamassa. Liike oli kaikista soittamistani pienin. Sieltä sain kuitenkin parasta palvelua ja asialliset kommentit. On Porvoossa sittenkin jotain hyvää.
Mika tuli rantaan sovittuun aikaan, teki sovitun huolto-ohjelman mukaisen huollon parissakymmenessä minuutissa ja lähetti kohtuullisen laskun perään.
Antoi samalla vinkkejä ja ohjeita veneen ja perämoottorin yleiseen kunnossapitoon ja sovimmekin lopuksi syyshuollosta sitten kun kausi alkaa olemaan taputeltu.
Veneen tankkaus on helppo ja yksinkertainen asia.
Ajetaan bensikselle ja lorautetaan tankki täyteen menovettä. Niinpä sitä luulisi.
Lähimmällä bensiksellä Tirmoon Saaristokeskuksessa ei tankkaus ole onnistunut tänä kesänä ilman mutkia kertaakaan.
Välillä kortti ei toimi, välillä ei toimi kuin kredit-puoli, välillä käy vain käteinen, välillä bensa on loppunut ja kerran koko helvetin masiina oli pimeänä ja mittarissa oli lappu: rikki.
Sitten ajoin seuraavaksi lähimpään tankkauspaikkaan Benitas Cafeen kylkeen Pellinkiin.
Siellä kaveri oli ottamassa venettä vastaan ja laittoi köysiä kiinni laituriin.
Seuraavaksi hän kysyi mitä laatua veneeni hörppii ja ojensi polttoainepistoolin minulle veneeseen.
Kun tankki oli pullollaan menovettä, sama kaveri otti pistoolin vastaan ja menin maksamaan nektarin maihin - siihen ihan viereen.
SeaPoint Pellinge sai kiitettävä + arvosanan. Samalla olisi voinut ostaa virvokkeita yms. pikkusälää, mutta se on jo toinen tarina. Pääasia eli polttoaineen myynti ja asiakaspalvelu oli erinomaista.
Palvelua ja kokemusta on siis tullut sekä plussa- että miinuskuppiin mutta jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että palvelu ei ole itsestäänselvyys eikä siitä yleensä tarvitse erikseen maksaa, mutta uskon että moni olisi siitä jopa valmis maksamaan mikäli sitä saisi.
Ymmärrän hyvin, että tietyistä asioista, elementeistä tai fiiliksistä pitää enemmän kuin toisista, mutta meren rakastamisesta tulee mieleen Tuntemattoman kuolematon lausahdus: kyl mä sen vielä ymmärrä et joku rakasta nätei flikoi, mut et rätei ja lumpui. Ei helvetti, mä ole ku klapil päähä lyäty.”
Tämä näin ulkomuistista heitettynä.
Olen todella usein ollut sekä järvillä että eri maailman merillä kun kelit ovat olleet varsin epämiellyttäviä. On tuullut ja aallot ovat nousseet vaarallisen korkeiksi, on ollut puuromaista sinilevälauttaa silmän kantamattomiin tai vesi on ollut niin tautisen kylmää, että vedestä noustuaan rakastin on ollut vetäytyneenä jonnekin vatsan onteloihin.
Siinä on ollut rakkaus aika kaukana. Täytyy tietysti muistaa se, että makuja on monia. Jopa Antti Rinne on naimisissa - tai niin se ainakin väittää.
Meri on tietenkin elementti, joka on saanut kirjailijat keulimaan jo vuosisatojen ajan. On vaaraa, romantiikkaa, aavoja ulapoita ja aina siellä ulapan takana on jotain. Joskus siellä on Viro, joskus se unelmien autiosaari hiekkarantoineen.
Itse koen meren vähän niin kuin öisen moottoritien tai pienen kesäisen kantatien jossain jumalan selän takana - tai siitäkin vielä puoli tuntia eteen päin. Ne on niitä paikkoja ja hetkiä kun tekee mieli haistattaa köntsät tieliikennelaille ja antaa moottorin huutaa ja renkaiden nuolla jokainen mutka lujaa mutta tyylikkäästi. Ainaisena pelkona tietenkin se, että poijjaat tulevat miekkataksilla vastaan ja antavat rahallisen muistutuksen hetken fiilistelystä. Tärkeintä noissa hetkissä on se tunne, että on tietyllä tavalla juuri siinä ohikiitävässä hetkessä aivan helvetin lujaa kiinni. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
Merellä itselleni tulee sama tunne aina kun veneen köydet irtoavat laiturista. Paitsi tällä viikolla kun pojat - tietenkin pojat - olivat unohtaneet veneen uimaportaat alas ja pyllyposkissa oli seitin ohut pelko, että ne nappaavat pohjaan kiinni peruutettaessa. Eivät napanneet.
Sitten laiturista ulos ja kaasua tasaisesti ja reippaasti lisää ja tunnen kuinka vene nousee veden päälle tasaiseen plaaniin. Tähän kun vielä yhdistää lähes rasvatyynen merenpinnan, toista mittarillista lämpöä ja pilvettömän taivaan, homma alkaa tuoksahtamaan aika hyvältä.
Väitän että samaa tunnetta ei saa autolla moottoripyörästä nyt puhumattakaan.
Miettikää nyt prätkällä ajoa kesällä.
Ensin laitetaan aluskerrasto päälle, sitten joko Gore-Tex tai nahkahaalarihousut jalkaan. Sitten vetäistään takki päälle samasta materiaalista. Kaulaan joku bandana-huivi ( se tuo katu-uskottavuutta), silkkihuppu lanttuun ja siihen päälle kypärä, josta nippa nappa näkyy silmänvalkuaiset joihin jo otsalta valuva hiki menee kirvelemään niitä. Jalkaan vielä saappaat ja nakit peitetään ajohanskoilla. Siinä on sitten kiva nauttia kesäpäivästä.
Sillä välin kun harrikkakuski hikoilee tien poskeen hajonneen pärränsä kanssa, meitsi antaa takatukan lepattaa tuulessa ja sortsit ja d-paita ovat päällä ainoastaan sen takia, että ilman niitä kanssaveneilijöiltä tulee liian kovaa valitusta.
Tänä kesänä olen saanut nauttia näistä valheellisista vapauden tunteista enemmän kuin koskaan.
Veneilijän ihannekelit ovat jatkuneet oikeastaan toukokuulta asti ja olen jopa muutaman kerran joutunut laittamaan aurinkorasvaa naamariini - salaa tietysti.
Eräs ystäväni kysyikin minulta että missä olen ollut kun olen kovin päivettynyt.
Öö, no arvaappa piruuttasi. Olisinko ollut ulkona. Aivan! Sisätiloissa vetypallo harvemmin pääsee tummentamaan poijua. Olen kyllä ajanut sadekelissäkin ja se on ihan siistiä sekin, kunhan vetäisee ruhon päälle Kapteenskasta ostamani Muston veneilytakin. Housuja en ole kevään jälkeen tarvinnut. Siis Muston veneilyhousuja...
Miksikö totesin että valheellisesta vapauden tunteesta?
Ensiksikin veneen ensimmäinen, ns. 20 tunnin huolto. Soitin kaikki alueen Hondaa huoltavat veneliikkeet läpi. Seudun isoin ja kehutuin liike tarjosi sellaista vaihtoehtoa, että jos vien veneen saman tien heille, he lupaavat huoltaa sen kolmen seuraavan viikon aikana. Siis mikäli ei tule jotain yllättävää. Kysyessäni mikä se yllättävä voisi olla, sain epämääräisen vastauksen josta en tajunnut helvettiäkään, mutta ikään kuin pisteen paikalla lauseessa oli mutistu kohta: ”ja kun on nää lomatkin.”
Kysyin ystävällisesti, minkähän helvetin takia he pitävät lomamsa isoimman sesongin aikana?
Eihän jäätelökioskitkaan ole kesällä kiinni lappu luukussa että avataan lomien jälkeen syyskuussa.
Tai joulupukki ilmoittaakin ettei pääsekään 24. päivä paikalle kun on pekkaset pitämättä ja Analyan matka varattu demokatian kehtoon Turkkiin.
Taas tuli huomattua se ikävä tosiasia, että maamme palvelukulttuuri on vielä ajassa kypärä ja kilpi, enkä tarkoita tässä nyt moottoripyöräkypärää.
Muutamassa muussa paikassa vastaukset olivat hyvin samankaltaisia.
Yksi oli menossa Norjaan kalastamaan, yhdessä liikkeessä ei vastattu lainkaan, yksi liike muutti äänensävyään heti kun kuuli, että vene ei ole ostettu heiltä.
Sitten löytyi Mikatek. Mikatekin palveluhenkinen yrittäjä pahoitteli kuluvan viikon kiirettään ja siitä aiheutunutta kalenterin täyteen buukkaustaan, mutta ehdotti että voisi viikonloppuna saada hoidettua sinänsä helpohkon ja lyhyehkön huoltoni.
Olin innoissani, mutta sitten jysähti oikein iso pommi. Hän tulee tekemään huollon venerantaan. Minun ei tarvitse vetää venettä trailerilla pitkin pitäjää vaan hän tulee sinne missä rakas Faster köllöttelee satamassa. Liike oli kaikista soittamistani pienin. Sieltä sain kuitenkin parasta palvelua ja asialliset kommentit. On Porvoossa sittenkin jotain hyvää.
Mika tuli rantaan sovittuun aikaan, teki sovitun huolto-ohjelman mukaisen huollon parissakymmenessä minuutissa ja lähetti kohtuullisen laskun perään.
Antoi samalla vinkkejä ja ohjeita veneen ja perämoottorin yleiseen kunnossapitoon ja sovimmekin lopuksi syyshuollosta sitten kun kausi alkaa olemaan taputeltu.
Veneen tankkaus on helppo ja yksinkertainen asia.
Ajetaan bensikselle ja lorautetaan tankki täyteen menovettä. Niinpä sitä luulisi.
Lähimmällä bensiksellä Tirmoon Saaristokeskuksessa ei tankkaus ole onnistunut tänä kesänä ilman mutkia kertaakaan.
Välillä kortti ei toimi, välillä ei toimi kuin kredit-puoli, välillä käy vain käteinen, välillä bensa on loppunut ja kerran koko helvetin masiina oli pimeänä ja mittarissa oli lappu: rikki.
Sitten ajoin seuraavaksi lähimpään tankkauspaikkaan Benitas Cafeen kylkeen Pellinkiin.
Siellä kaveri oli ottamassa venettä vastaan ja laittoi köysiä kiinni laituriin.
Seuraavaksi hän kysyi mitä laatua veneeni hörppii ja ojensi polttoainepistoolin minulle veneeseen.
Kun tankki oli pullollaan menovettä, sama kaveri otti pistoolin vastaan ja menin maksamaan nektarin maihin - siihen ihan viereen.
SeaPoint Pellinge sai kiitettävä + arvosanan. Samalla olisi voinut ostaa virvokkeita yms. pikkusälää, mutta se on jo toinen tarina. Pääasia eli polttoaineen myynti ja asiakaspalvelu oli erinomaista.
Palvelua ja kokemusta on siis tullut sekä plussa- että miinuskuppiin mutta jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että palvelu ei ole itsestäänselvyys eikä siitä yleensä tarvitse erikseen maksaa, mutta uskon että moni olisi siitä jopa valmis maksamaan mikäli sitä saisi.
Kommentit
Lähetä kommentti