Jo joutui armas aika

Joku viisas(telija) on sanonut, että jos et päivitä blogiasi säännöllisesti, et ole olemassa.
Olen siis ollut olematon jo jonkin aikaa, mutta olen käyttänyt aikani mielestäni hyvin.
Kerron seuraavaksi pienen ripauksen siis siitä, mitä poskettoman venekuumeen kliimaksi on aiheuttanut.

Sain uuden veneemme siis kesäkuun alussa. Kävin hakemassa kaunokaisen ja kaverini, se pikku-e -kortillinen, veti sen Porvooseen. Joo, eihän se ole sinänsä paras paikka alkavalle rakkaudelle, mutta minkäs teet kun mökki on siellä suunnalla.
Perjantain aurinkoinen hellepäivä oli taipumassa iltaan ja jopa pieni sateen uhka oli päällä pitkän hellejakson päätteeksi, mutta en ollut juuri sillä hetkellä juurikaan juhaförimäisellä päällä ja vaikka taivaalta olisi tullut vanhoja ämmiä äkeet selässä, asia olisi kiinnostanut minua yhtä paljon kuin yhteinen saunailta Antti Rinteen kanssa.

En liioittele yhtään kun sanon, että kun ensimmäisen kerran käynnistin vaatimattoman V6 koneen, ilmeeni oli takuulla samanlainen kuin sotasaalishevosella. Nauratti, laulatti, vähän jopa jännitti, mutta  perusvire oli yhtä huutonaurua.
En kerinnyt ajamaan alumiinisella söpöliinillä kuin vaatimattoman kierroksen, koska illalla oli tulossa vieraita kylään ja noloahan olisi, että perheen isäntä olisi halaamassa jotain alumiinilootaa sillä välin kun muut nauttivat illallista ja juovat vaimon Rieslingit pois minun saamatta lasillistakaan.

No, lauantaina oli poikamme ekan luokan kevätjuhlat ja halusin ehdottomasti nähdä rehtorin puheen.
Rehtorinpuheet kevätjuhlassa ovat olleet jo vuosien ajan parasta mitä Suomiviihteellä on tarjota hämärään mieleeni.
Kaavahan menee aina - jumalauta aina - näin:

”Hyvät oppilaat, oppilaiden vanhemmat, koulun henkilökunta ja te kaikki paikalla olijat.
Taas on yksi kouluvuosi viimeisiä piirtoja lukuunottamatta päätöksessään.
Edessä odottaa kauan odotettu ja hyvin ansaittu kesäloma.
Kesä on levon aikaa. Kesä on myös kasvun ja uuden oppimisen aikaa.
Kun aamulla ajoin jopollani tänne rakkaalle koulullemme, katselin ja kuuntelin heräävää luontoa.
Linnut lauloivat, puut vihersivät ja aurinko paistoi kilpaa iloisten oppilaiden kasvojen kanssa.
Silloin tuli mieleeni, että tämä kohta alkava kesäloma on yhteinen palkinto meille kaikille rankan lukuvuoden jälkeen.
Erityisen tärkeä se on äidinkeielen opettaja Marja-Liisukka Turpeiselle, joka jää tänään ansaitulle eläkkeelle palvelutaan täällä koulussamme kunniakkaat sataviisikymmentä vuotta.
Siksi pyydänkin kaikkia läsnäolijoita nousemaan ylös samalla kun ojennan tämän vaatimattoman kukkakimpun sinulle Marja-Liisukka ja laulamme yhdessä koko Mikko Alatalon tuotannon alkaen Känkkäränkkä-kappaleesta.”

Joo, siis kevätjuhlat.
Meidän lapset ja pari muutakin olivat suloisia, muiden kakarat sietämättömiä.
Haaveilin etälamauttimesta, huumeista, tai ainakin isosta pullosta hyvää viskiä, mutta vaimo kielsi niiden mukaanottamisen. Huumeita en kyllä edes käytä, mutta tuossa tilaisuudessa olisin saattanut repsahtaa. Lopultakin pääsin lähtemään sinne missä ihmisen on hyvä olla - vesille.

Ensimmäinen veneilypäivä meni suoraan sanoen uuteen kumppaniin tutustuen.
Karttaplotterin säädöt, lepuuttajien, köysien, ankkurin yms. varusteiden asentaminen paikalleen vei oman aikansa ja nautin joka sekunnista.
Lankomies oli auttamassa ja yhdessä jaettu fiilistely aiheutti sen, että päätimme yhteistuumin pitää pienet boat partyt. Koska veneily ja alkoholi sopivat yhteen vain hyvin rajoitetusti, kävimme Tirmoon saaristokeskuksessa, siellä Porvoon paremmassa päädyssä,  napsaisemassa yhdet kylmänkiihkeät oluet ja ajoimme takaisin mökille.
Tunsin epäilyttävää mielihyvää kun Tirmoon venelaiturissa useampi veneilijä tuli ihastelemaan uutta söpöliiniä. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Jos Faster 635 olisi nainen, se ei ehkä pääsisi missikisojen finaalikierrokselle eikä sitä valittaisi lehdistön ihannetytöksi, mutta kaikki katselisivat sitä salaa ja miettisivät, millaista olisikaan päästä hänen kanssaan intiimeille treffeille.

Koska mökkimme on saaressa, olen keksinyt joka aamu erilaisia tekosyitä päästäkseni "käymään rannassa."
Siinä vaiheessa kun kesän juhlijoilla on vielä samariinit sihisemässä laseissaan ja monitoimi-kahvilaite lorottaa luonteetonta lattea design-kupin pohjalle, meitsi on käynyt jo ottamassa parit aallot tai halkonut alumiiniprinsessalla tyynen vedenpinnan kahtia ja jos on oikein hyvä tuuri, aurinko polttelee jo poskipäitä ja merellä tarkenee D-paidassa ja tietenkin sortseissa.

Nyt kun kelit ovat olleet suotuisia, siis jos pitää aurinkoisesta ja lämpimästä kelistä, on ollut mukava laajentaa reviiriään merellä. Karttaplotteri on mukava apu ja varsinkin väylillä ajaessa helpottaa liikkumista vesillä.
Olen silti vahvasti sitä mieltä, että veneessä pitää olla ajan tasalla oleva merikortti ja mielellään vielä siitä alueesta jossa sillä hetkellä liikkuu. Toinen on venekompassi. Näiden kahden apuvälineen lisäksi avoinna olevat silmät auttavat kummasti pysymään poissa matalikoilta ja kiviltä.
Aika paljon on jo nyt huomannut sellaista "mä tunnen nämä vedet"-mentaliteettia joka aika usein päättyy siihen, että WV Marinen pojat Sipoossa saavat töitä ja veneilijä on rannalla parhaan veneilysesongin.
Onneksi tilanne näyttäisi olevan se, että mitä ulompana saaristossa liikkuu, sitä vähemmän vastaan tulee niitä tyyppejä, jotka ajavat Kaivarin edessä edestakaisin epätoivoista pilluralliaan eikä tajua säännöistä mitään.

Pääsin ajamaan oikein kovassakin kelissä juhannuksena, jolloin tuuli oli jopa yli 20m/s ja aallonkorkeus aika rapsakka. Siitä ja juhannuksesta ynnä muusta seuraavassa tekstissä, jonka ajatus jo pyörii tuolla harmaan aivomassan seassa niin että lotina käy.