Tervassa käyvä kello
Sanotaan, että odottavan aika on pitkä.
Sanontahan on täysin harhaanjohtava, sillä odottavan aika on aivan hemmetin pitkä.
Olen käynyt joka päivä kellosepällä valittamassa kun kelloni jätättää, mutta kun menin viimeksi käymään samassa paikassa, oli ovessa lappu jossa luki: ”olen hermolomalla. Ei, se saatanan kello ei jätätä. Sinulla on vain VAKAVA henkilökohtainen ongelma.”
Enpä mene enää samalle kellosepälle jos hän alkaa tekemään horoskooppeja eikä saa kelloani pysymään ajassa.
Yritin kyllä kysyä häneltä jo aiemmin, jos hän laittaisi kellon edistämään ja sitten juhannuksena sen voisi pysäyttää. Kun hän ihmetteli asiaa, totesin vain että veneeni toimitus tulisi nopeammin ja juhannuksesta alkaa kesäloma, joka ei siis loppuisi ollenkaan.
Taisi olla jo silloin sairaana, koska väri naamalla vaihtui kuin Tikkurilan värikartassa. Outo seppä.
Ajan kuluminen on muuten outo homma.
Kokeilin käytännön testillä kuinka aika kuluu eri tahtiin eri tilanteessa.
Laiton käteni kuumaan kaasugrilliin - no vahingossa tietenkin. Kukaan ei yllyttänyt!
Sekunti tuntui minuutilta.
No, sain sitten vaimolta lohdutussuudelman ja se kolmesekuntinen tuntui tunnilta.
Suosittelen kokeilemaan sitä suutelujuttua. Käden grillaaminen ei ole kovin fiksua vaikka siitä tulikin kiva pekonin aromi hetkeksi ilmaan.
Veneeni toimitus on luvattu siis toukokuulle ja sain tänään epävirallisen tiedon, että toimitus menee kuun loppuun. Menee siis sovitun aikaikkunan sisään.
Itsestäni tuo tuntuu täysin samalta, jos kaverini pyytää minua ”parille oluelle” ja hän lähtee kotiin oikeasti kahden oluen jälkeen.
Kyse on siis mielikuvasta jonka haluaa jostain asiasta itselleen luoda.
Joo, olen joskus hieman kärsimätön luonne, mutta nyt ajattelen asian positiivisesti.
Ensimmäinen Venevakuutuslasku tulee maksettavaksi hieman myöhemmin.
Onneksi tätä venekuumeesta noussutta kokonaisvaltaista venetulehdusta on hiukan rauhoittanut kotona tehtävät pakolliset pikkuremontit ja ylläpitofiksaus. Tai ollakseni rehellinen niin ei pidä täysin paikkaansa.
Pari päivää sitten olin katolla säätämässä jotain ja katselin merelle, jossa koko naapurusto tuntui ajelevan rinkiä vesipeleillään ihan kiusallaan. Meinasin heittää vasaralla mokomia, mutta lempivasaraani en raskinut upottaaa.
Kyllä. Miehellä voi olla myös lempivasara. En ole antanut sille nimeä, en juhli sen syntymäpäiviä enkä nuku sen vieressä, mutta Kari on oikein hyvä 12 vuotias vasara.
Kun tuli oltua upean aurinkoinen viikonloppu ulkosalla, vetypallo kärvensi naamariani sen verran että töissä joku epäili, että ”sä oot takuulla ollut koko viikonlopun merellä.”
Totesin, että ainoa mereen liittyvä juttu oli se, että ostin vaimolle mansikoita äitienpäivä-illallisen jälkkäriksi ja ne olivat todella suolaisen hintaisia.
Tein muuten suklaamansikoita eli dippasin manssut sulatettuun Fazerin Siniseen ja jääkaappiin olutrivistön päälle jäähtymään ja homma toimi.
Koko muu perhe silitti meikäläistä niin myötäkarvaan, että meni melkein tunteisiin. Hei, MELKEIN!!
No, nyt ajatus karkasi. Eihän tämä mikään ruokablogi ole vaan veneilyblogi. Tai veneettömän veneilijän blogi tai blogi, jossa puhun vasaroista, mansikoista ja kellosepistä ja odotan sitä, että saan kertoa siitä, kun:
Käännän kevyellä otteella uuden veneeni starttia. Kuulen kuinka kaksisataa hevosvoimaa, jotka olen valjastanut veneeni peräpeiliin (naurettava nimi veneen perälaudalle, mutta minä en sitä keksinyt. Oli joku muu) hirnahtaa ja odottaa kaasukahvan välittämää käskyä lähteä laukalle.
Kuulen kuinka keula halkoo Suomenlahden vähäsuolaista vettä ja ajan kiihtyvällä nopeudella kohti auringonlaskua hyräillen samalla jotain ikivihreätä merimieslaulua.
Täytyypä muuten laittaa biisin opettelu to do-listalle, sillä en osaa muuta kuin Mikki merihädässä ja se on ärsyttävä biisi ja ei selvästi perustu todellisuuteen. Eihän meripeikkoja ole olemassa. Mikkihiiriä sen sijaan on. Puoliksi tosielämään perustuva biisi sitten.
Taas positiivinen loppu.
Veneilykesä on vasta edessä koska nyt on vasta kevät. Kolmena päivänä peräkkäin hellelukemat tähän mennessä, mutta merellä olisi hiivatin kylmä ja sitten olisi taas koko loppuvuoden flunssassa.
Tilanne on siis siedettävä, mutta saan aikani kulumaan katsomalla vanhoja Lemmenlaiva-jaksoja ja nythän täytyy opetella koko Lasse Mårtenssonin ja Junnu Vainion tuotanto tai itse asiassa osaan pari Junnun isojen poikien laulua, joten ei ihan koko tuotantoa, ja sitten tarvitsisi opetella vielä laulamaan. Oho, tässä tulee itse asiassa aivan helvetillinen kiire.
Sanontahan on täysin harhaanjohtava, sillä odottavan aika on aivan hemmetin pitkä.
Olen käynyt joka päivä kellosepällä valittamassa kun kelloni jätättää, mutta kun menin viimeksi käymään samassa paikassa, oli ovessa lappu jossa luki: ”olen hermolomalla. Ei, se saatanan kello ei jätätä. Sinulla on vain VAKAVA henkilökohtainen ongelma.”
Enpä mene enää samalle kellosepälle jos hän alkaa tekemään horoskooppeja eikä saa kelloani pysymään ajassa.
Yritin kyllä kysyä häneltä jo aiemmin, jos hän laittaisi kellon edistämään ja sitten juhannuksena sen voisi pysäyttää. Kun hän ihmetteli asiaa, totesin vain että veneeni toimitus tulisi nopeammin ja juhannuksesta alkaa kesäloma, joka ei siis loppuisi ollenkaan.
Taisi olla jo silloin sairaana, koska väri naamalla vaihtui kuin Tikkurilan värikartassa. Outo seppä.
Ajan kuluminen on muuten outo homma.
Kokeilin käytännön testillä kuinka aika kuluu eri tahtiin eri tilanteessa.
Laiton käteni kuumaan kaasugrilliin - no vahingossa tietenkin. Kukaan ei yllyttänyt!
Sekunti tuntui minuutilta.
No, sain sitten vaimolta lohdutussuudelman ja se kolmesekuntinen tuntui tunnilta.
Suosittelen kokeilemaan sitä suutelujuttua. Käden grillaaminen ei ole kovin fiksua vaikka siitä tulikin kiva pekonin aromi hetkeksi ilmaan.
Veneeni toimitus on luvattu siis toukokuulle ja sain tänään epävirallisen tiedon, että toimitus menee kuun loppuun. Menee siis sovitun aikaikkunan sisään.
Itsestäni tuo tuntuu täysin samalta, jos kaverini pyytää minua ”parille oluelle” ja hän lähtee kotiin oikeasti kahden oluen jälkeen.
Kyse on siis mielikuvasta jonka haluaa jostain asiasta itselleen luoda.
Joo, olen joskus hieman kärsimätön luonne, mutta nyt ajattelen asian positiivisesti.
Ensimmäinen Venevakuutuslasku tulee maksettavaksi hieman myöhemmin.
Onneksi tätä venekuumeesta noussutta kokonaisvaltaista venetulehdusta on hiukan rauhoittanut kotona tehtävät pakolliset pikkuremontit ja ylläpitofiksaus. Tai ollakseni rehellinen niin ei pidä täysin paikkaansa.
Pari päivää sitten olin katolla säätämässä jotain ja katselin merelle, jossa koko naapurusto tuntui ajelevan rinkiä vesipeleillään ihan kiusallaan. Meinasin heittää vasaralla mokomia, mutta lempivasaraani en raskinut upottaaa.
Kyllä. Miehellä voi olla myös lempivasara. En ole antanut sille nimeä, en juhli sen syntymäpäiviä enkä nuku sen vieressä, mutta Kari on oikein hyvä 12 vuotias vasara.
Kun tuli oltua upean aurinkoinen viikonloppu ulkosalla, vetypallo kärvensi naamariani sen verran että töissä joku epäili, että ”sä oot takuulla ollut koko viikonlopun merellä.”
Totesin, että ainoa mereen liittyvä juttu oli se, että ostin vaimolle mansikoita äitienpäivä-illallisen jälkkäriksi ja ne olivat todella suolaisen hintaisia.
Tein muuten suklaamansikoita eli dippasin manssut sulatettuun Fazerin Siniseen ja jääkaappiin olutrivistön päälle jäähtymään ja homma toimi.
Koko muu perhe silitti meikäläistä niin myötäkarvaan, että meni melkein tunteisiin. Hei, MELKEIN!!
No, nyt ajatus karkasi. Eihän tämä mikään ruokablogi ole vaan veneilyblogi. Tai veneettömän veneilijän blogi tai blogi, jossa puhun vasaroista, mansikoista ja kellosepistä ja odotan sitä, että saan kertoa siitä, kun:
Käännän kevyellä otteella uuden veneeni starttia. Kuulen kuinka kaksisataa hevosvoimaa, jotka olen valjastanut veneeni peräpeiliin (naurettava nimi veneen perälaudalle, mutta minä en sitä keksinyt. Oli joku muu) hirnahtaa ja odottaa kaasukahvan välittämää käskyä lähteä laukalle.
Kuulen kuinka keula halkoo Suomenlahden vähäsuolaista vettä ja ajan kiihtyvällä nopeudella kohti auringonlaskua hyräillen samalla jotain ikivihreätä merimieslaulua.
Täytyypä muuten laittaa biisin opettelu to do-listalle, sillä en osaa muuta kuin Mikki merihädässä ja se on ärsyttävä biisi ja ei selvästi perustu todellisuuteen. Eihän meripeikkoja ole olemassa. Mikkihiiriä sen sijaan on. Puoliksi tosielämään perustuva biisi sitten.
Taas positiivinen loppu.
Veneilykesä on vasta edessä koska nyt on vasta kevät. Kolmena päivänä peräkkäin hellelukemat tähän mennessä, mutta merellä olisi hiivatin kylmä ja sitten olisi taas koko loppuvuoden flunssassa.
Tilanne on siis siedettävä, mutta saan aikani kulumaan katsomalla vanhoja Lemmenlaiva-jaksoja ja nythän täytyy opetella koko Lasse Mårtenssonin ja Junnu Vainion tuotanto tai itse asiassa osaan pari Junnun isojen poikien laulua, joten ei ihan koko tuotantoa, ja sitten tarvitsisi opetella vielä laulamaan. Oho, tässä tulee itse asiassa aivan helvetillinen kiire.
Kommentit
Lähetä kommentti