Huonosti käyttäytyvät miehet

Olen usein kuullut veneilijöiden sanovan, että kaikki veneilijät ovat yhtä suurta perhettä.
No, tässä perheessä on sitten joku perusasia pahasti vialla. Tekisin lastensuojeluilmoituksen veneilyperheestä heti, kun joku vain kertoisi kenelle.
Karpolle en uskalla soittaa, sillä meidän pakastimeen ei mahdu yhtään joulukinkkua ja uutisvinkki Ylelle aiheuttaisi vain A2 Suuri Veneilyilta-spektaakkelin, joka houkuttelisi työntämään sukkapuikkoja sekä silmiin että korviin.

Veneilyperheessä on sekä käytöshäiriöisiä pakkolaitokseen kuuluvia latvakakkosia, että viidenkymmenen ällän ylioppilaita ja kaikentietäjiä joita ei tietenkään kestä myöskään. No, on siellä lisäkseni ihan normaalia väkeäkin, mutta eihän kukaan kadullakaan kiinnitä normaalikulkijaan huomiota, vaan kaiken huomion kerää se, jolla on unohtunut aamulääkkeet tai sitten niitä on syöty koko viikon dosetti kerralla.


Kerron pari tarinaa viimeisen vuoden ajalta.

Tarina numero 1.

Laskimme vuosi sitten keväänä venettä ja koska oli kevään ensimmäinen sellainen aurinkoinen lauantai että vetypallokin näkyi, rannassa oli muitakin samoissa askareissa.
Olin peruuttamassa traileria veneenlaskurampille ja odotin edellä olevien saavan hommansa hoidettua.
Heidän veneenlaskunsa onnistui nopeasti ja pariskunnan naispuolinen kippari oli veneessä, joka siis kellui satama-altaassa kone käynnissä. Miespuolinen autokuski nykäisi reippaasti trailerin vedestä ja alkoi kantamaan tavaroita laiturille veneeseen lastattavaksi.

Oma yhdistelmällä peruuttelutaito on aina ollut sellaista Hauskat Kotivideot-osastoa, joten meni pienen pieni tovi ennen kuin sain auton ja trailerin tottelemaan kiroiluani tai siis ohjailuani, joten kun viimein olin linjassa ramppia kohden, edelläni ollut kuski tuli sanomaan että heidän veneensä täytyy ottaa vielä ylös.
Ok. Ottakaa. Ei tässä kiire ole. No tottakai oli kiire, mutta isännän käytös oli kuin Vaasankadun pirinistillä, ajattelin että heillä jäi kaljat lastaamatta ja annoin tilaa.
Pohjatappi eli peräproppu oli kiireessä unohtunut kiinnittää ja veneen pilssi alkoi täyttyä uhkaavasti Suomenlahden vähäsuolaisella, mutta ah, niin elohopeapitoisella hookaksoolla eli tuttavallisemmin - vedellä.

Traikku rampille, rouva ohjasi veneen trailerille, vene kiinni ja isäntä alkoi kelaamaan edelleen pirinistin tarmolla.
Jo valmiiksi iso vene, joka on puolillaan vettä painaa aika paljon. Menin auttamaan vilkasliikkeistä isäntää, mutta emme saaneet venettä kunnolla trailerin päälle vaikka hän oli ajanut trailerin kokonaan upoksiin eli aika syvälle.
Kun hän yritti vetää autolla venettä ja traileria vähän ylöspäin, trailerin vaijeri katkesi ja vene solahti uudestaan veteen.

Tässä vaiheessa mutisin, että jos tämä olisi ollut uusi vene, olisimme vetämässä jo toista pullollista skumppaa kun se on jo laskettu kahdesti. Tyyppi mulkaisi minua siihen malliin, että hän alkoi muistuttaa enemmänkin Bablo Escobarin ykköstorpedoa, joten otin etäisyyttä ja kysyin veneessä olevalta ladylta, onko pilssipumppu päällä.
Heti tuli varma vastaus, ettei hän tiedä onko koko veneessä sellaista.
Aha, siinä tapauksessa kannattaisi ajaa vene tuohon rantapenkalle, sillä se uppoaa muutaman minuutin päästä.

Mies ei saanut edes tyhjää traileria ylös, koska oli peruuttanut sen renkaat rampin yli ja traikku makasi pohjastaan kiinni betonirampilla.
Jännää, että tässä iässäkin voi vielä kuulla sellaisia kirosanoja, joita ei edes tiennyt olevan.
Kuulin niitä aika monta. Parhaat jopa useaan kertaan.

Kyseinen pariskunta ei veneillyt pariin kuukauteen, eikä tietenkään kiittänyt avustani vaikka olin polvia myöten märkä ja ainoana rannalla olleena autoin heitä.
Heitä varmaan nykyään naurattaa kovasti kun kuuntelevat Kaalimato.comin radiomainosta, jossa sanotaan: "kaikki tapit eivät kuulu veneen pohjaan."
Nykyään sanommekin heitä sukellusvene-porukaksi tai Tappisiksi.

Tarina numero 2.

Viime viikolla ystävä laittoi viestiä, että voisinko tulla laskemaan heidän veneensä, sillä heidän uuden autonsa peräkoukku tulee jälkiasennuksena ja selvähän se on, että ei asennus kerkiä siihen ajankohtaan kun koukkua tarvittaisiin.

Minä menin paikalle ja kaikki olikin valmiina veneen laskuun.
Vene vesille ja kuinka ollakkaan kone ei lähde käyntiin vaikka aiemmin se oli kehrännyt kuin kissa.
Edes veneen trimmi ei toiminut vaikka se oli rannassa vielä toiminut.
Joku mystinen sähkövika siinä oli ja ymmärrän, että veneen omistajatarta harmitti. Hienosti osasi kyllä hillitä hermonsa. Itse olisin varmaan joukkotuhonnut koko Roihuvuoren, Tammisalon ja ehkä vielä osan Herttoniemeäkin.

Eipä auttanut kuin kahteen mieheen, tai tarkemmin sanottuna yhteen mieheen ja yhteen naiseen, meloa vene pikkuisessa vesisateessa venelaiturin ympäri omalle puomipaikalleen.

Kuin sattumalta paikalle tuli moottorivene jolta pyysin hinausapua ensin heiluttamalla melaa (veneen melaa) ja sitten veneköyden päätä.
En ole koskaan nähnyt kolmen miehen kääntyvän niin nopeasti selin meihin. Kun siinä vartin verran melottiin, ukot onnistuivat seisomaan selin meihin koko ajan. Selät vain seurasivat meitä kuin kolme tuulitakkiin peiteltyä maatutkaa koko melontaoperaation ajan.

Tun tulimme laiturin portille, alkoi se eniten Korkeasaaren mursua muistuttava stand up - koomikko kyselemään vitsikkäitä.
Koska venelaituri eikä vene ollut minun, pidin suurella tahdonvoimalla suuni supussa kuin Kallaveden muikku ja kävelin autolleni ja ajoin pois.
Ajattelen vielä nytkin sitä tuurin määrää minkä kyseinen ”eikö olisi kannattanut ajaa moottorilla kun se kerran veneessä on” vitsiniekka omasi tuona iltana. Jos vene olisi ollut minun, olisi sälli uinut tuona iltana.
Toivon vilpittömästi että kun hänen veneensä joskus simahtaa vesille, kaikki ajavat iloisesti ohi ja sivuaallot kaatavat hänet ja hänen kaverinsa.

Paljon on myös täysin päinvastaisia kokemuksia.

Veneilijät tervehtivät toisiaan. Toki siinäkin saisi olla joku tolkku.
Olen joskus tervehtinyt saman päivän aikana samaa veneilijää viisi kertaa vesillä. Sitten olemme samassa kaupassa, samassa kassajonossa peräkkäin ja kumpikaan ei moikkaa toistaan. OUTOA!

Onneksi on sitten purjehtijat.
Purjehtijat eivät tervehdi ketään. Ymmärrän sen kyllä täysin. Itseänikin ottaisi päähän jos olisin matkalla läheiseen satamaan, joka on näkynyt horisontissa jo tuntikausia, ja kaikki muut painavat ohi aurinkoiselle terassille juomaan kylmää olutta ja itse joutuisi kyykkimään vielä muutaman tunnin veneessä katselemassa roikkuvaa purjetta ja samalla joutuisi kuuntelemaan kun siinä viidenkymmenen metrin päässä iloinen väki nauraa ja nauttii elämästään.

Purjehtijat sanovatkin, että purjehtiessa tärkeintä on matka, ei päämäärä.
Samaa he varmaan sanovat Lusin suoralla Nelostiellä juhannusruuhkassakin.
Kaikki paitsi odottelu on turhaa....

Aika usein satamassa käy myös niin että kun olet ajamassa laituriin, joku tulee ottamaan venettä vastaan. Ystävällistä, mutta eihän kukaan ota autoanikaan Prisman parkkihallissa vastaan ”ettet vaan aja betoniseinää päin.”

Oudoin tapa vesillä on se, että miesveneilijät eivät voi ymmärtää, että nainen - NAINEN - voi olla veneen kippari.
Olen aika usein ollut naiskipparin veneessä ja aina satamassa kaikki kyselyt veneestä tulee minulle.
Ukkolauma seisoo laiturilla ja tuijottaa suut ammollaan kuin telkänpöntöt kun vene tulee laituriin naisen ohjaamana ja sitten kaikki kysymykset tulee minulle.
Näytänkö joltain Jyrki Otilalta vai minkä takia kysymystulva tulee aina minulle?
Sitten kun totean, että kysykää veneen omistajalta, tuolta rouvalta, ukoille tulee kiire rantaan.

Joku viisas tai muuten nokkela tyyppi on joskus sanonut, että kannattaa esitys, kirjoitus tai vaikkapa puhe päättää johonkin positiiviseen asiaan.
Niinpä päätän tämän toteamalla että lupaan tänä kesänä olla auttavainen ja hyvää roolimallia antava veneilijä.
Ainoana poikkeuksena se, jos näen sen kainalopieruhuumoristin viiksineen, kaivan itsestäni pimeän puolen esiin...