Styyrpuurista oikealle

Sanotaan että odottavan aika on pitkä. Sanotaan myös, että kärsivällisyys palkitaan.

 Ensimmäisen sanonnan allekirjoitan, sillä täältä syrjäisen rannikkokaupunki Helsingin rannoilta alkaa jäät vihdoin lähtemään, uuden veneen toimitus on vasta toukokuussa, mutta olisi todella viileetä (sanan kaikissa merkityksissä) päästä korkkaamaan veneilykausi jo nyt.
Tuo jälkimmäinen sanonta pitää toivottavasti paikkansa, sillä olen ollut niin kärsivällinen (vaimolta ei saa kysyä mielipidettä ja alaikäisten lapsien todisteluja ei voi ottaa vakavasti) että saan varmaan kottikärryllisen kultaharkkoja -vähintään.

 Tässä kärsivällisesti odotellessa on ollut aikaa tutustua veneilyyn laajemmin mm. Vene- ja Kippari-lehtiä lukemalla sekä tutustumalla erilaisiin nettisaitteihin asiantuntevine keskusteluketjuineen.
Olen tehnyt hauskan/ärsyttävän huomion joka on verrattavissa Helsingin kahvilakulttuuriin eli outoon puhekieleen joka sisältää paljon sanoja, joita ei Suomalaisen Sivistyssanakirja (Nurmi,Rekiaro, Rekiaro. Gummerus 1996) edes tunne.

 Annan esimerkit.
 Ensin tositapaus (no ihan vähän on värikynää käytetty) tältä viikolta kun kävin työkaverini kanssa pikaisella lounas/kahvitauolla.
 Kahvilassa Helsingin keskustassa:
- Moi, moi. Mitäs sulle?
- päivää. Ostan ruis-kinkkusämpylän ja kahvin, kiitos.
- Öö, tota, meil ei kyl oo sellasta. Mut, meil on bagelii, Rooman leipää, Foccaccioo, Paninii ja sit tätä aivan ihanaa flat breadia.
- Ihan kinkkusämpylää kaipaan. Tässä vaiheessa muutaman napsun vanhempi kollegani yrittää    vapauttaa ilmapiiriä toteamalla, että lauantaimakkaraleipäkin käy mikäli se on tehty setsuurista. Tunnelma ei varsinaisesti vapaudu. Yritän kuitenkin saada selkärankani ja napani väliin vähän täytettä ennen asiakastapaamista, joten yritän vielä.
- Mitä toi on jossa on noita rapuja?
- Se on katkarapu-croissant.
 - Okkej, tuota, onko tuo hinta 9,90 siis tuon yhden voisarven hinta?
- Joo, saaks olla muuta.
  - No, mikäli rahani riittävät, otan vielä sen kahvin.
- Minkä kahvin sä haluut?
- Kahvin! (ajatuksissani sanon vielä että vittu, sellaisen mustan joka lorisee kun sen kaataa kuppiin)
- No, meil on Espressoo, Cappucinoo, Cafe au laitia ja esim. Macchiatoa.
- No, mä ottaisin sellaisen ihan normaalin mustan kahvin. Sen sellaisen, mitä vaikka Paulig tekee.
- Ok, otatsä tummaa vai vaaleeta paahtoo?
- Mun itse asiassa alkoi tekemään mieli Irish Coffeeta - isoja määriä, mutta otan tästä kannusta tätä. (Kaadan jotain peruskahvia kuppiini)

 Tässä vaiheessa työkaverini on poistunut läheiselle R Kioskille ja hän tulee hymyillen viereeni juoden Juhla mokkaa ja syöden alle kahden euron hodaria. Kahvihetken päätyttyä toisella meistä on vatsa täynnä ja viikkorahoista vielä jotain jäljellä, toisella taas kohonnut verenpaine ja hämmentynyt olo.

Vesillä tämä menee taas näin:
 - Kiinnitänkö veneen laiturin vasemmalle puolelle?
- Paapuuri käy.
- Siis kummalle puolelle?
 - Vedä stuyrpuurin kylki laituriin.
Ajan veneen laituriin ja katselen kun kaverini pyörittää päätään kuin kiimainen Lehtopöllö. Meni varmaan väärin.

Saan veneen kiinni laituriin ja huomaan kuinka kaverini jää laittamaan köydenpäitä ihme rullalle laiturille. Kotona sillä on kaikki kalsareista puvuntakkiin pitkin poikin huushollia, mutta nyt pitää jotain köydenpätkää asetella laiturille kuin se ratkaisisi kaikki maailman ongelmat.

Sama juttu kun lähdemme laiturista takaisin kotiin päin.
Lepuuttajat jäävät iloisesti roikkumaan veneen ulkopuolelle, koska kohta ne sinne taas heitettäisiin.
- Ota fenderit sisään.
- Mulla mitään kitaroita täällä ole.
- Oikeesti. Jos fendarit (aha, nyt oli jo yksi kirjain muuttunut) roikkuu ajossa ulkopuolella, muut luulee että veneessä on iloluontoisia naisia.
- Ai huoria? Kysyn.
- Joo, sellainen sanonta on.
- Täh? Jos mun veneessä roikkuu lepuuttaja ulkopuolella minuutin kun ajan rantaan, luuleeko nyt kaikki että mä olen joku sutenööri. Sir Vili, ja pyöritän ison luokan ilotaloa viisimetrisessä avoveneessä jossa mun lisäksi näyttäisi olevan vain sinä ja tosi kauniisti rullalle taiteiltuja köysiä????
Loppumatka eli minuutin verran oltiin sitten ihan omien ajatustemme kanssa. Mitä nyt kaverillani elohiiri alkoi nykimään silmää ja näytti siltä että se oli polttanut auringossa itsensä kun oli ihan punainen.
On muuten ainoa tuntemani tyyppi joka polttaa naamansa tihkusateessa.

 Lähdettiin sitten kaverini autolla kotia kohti. Kaverini kysyi tulevasta veneestäni.
- Onko sen turkki ja laipiot kanssa alumiinia?
- Öö, ei kun ihan normaali vedenpitävä takki mulla on ja ei siellä mitään lapioo ole.
- Sä se sit jaksat heittää herjaa. Monta solmua on maksiminopeus?
- (hah, nyt tiedän mistä periaatteessa puhutaan) en tiedä, mutta kun saadaan murkula veteen, katsotaan meneekö kahdeksaakymppiä.
- Jaa solmua?
- No ei, kun kilosaatananmetriäperkeleentunnissa.
- Ooksää kännissä?
- No kun mä kuuntelen näitä sun kompakysymyksiä joita kysyt jollain erikoiskielellä, mielessäni käy kovasti ajatus että kohta voisin olla.

 Kun poikettiin sitten kotimatkalla kahvilla (mähän en muuta näemmä teekään kun ryystän sokerinpala hampaiden välissä kahvia) niin kysyin viattomasti:
- Monta solmua tällä sun Bemarilla pääsee? Onkos tässä niitä lapioita ja turkkeja? Niin, vaimollasihan on sellainen puoliturkki.
- Ootko sä oikeasti kännissä?
  - Odotas, vedä tuohon tien sivuun niin kipaisen Hesarin Alkossa hakemassa vähän juotavaa!!

 En edes uskalla ajatella mitä olisi vastassa, jos menisin veneliikkeen yhteydessä olevaan trendikahvilaan. Todennäköisesti nakertaisin kulmahampaillani valtimoni auki ja viime hetkinäni haaveilisin jostain rekkapena-kahvilasta, jossa istuisin mukavalla tuolilla syöden kinkku-lauantaimakkara-paistettu muna -sämpylää kera mustan mokan.

Tänään on muuten perjantai. Olen kirjoitellut sen verran syötävästä ja juotavasta joten taidan alkaa henkisesti valmistautua illan ruoanlaitto-sessioon ja avaan viinin - kotimme kapyysissa eli pentterissä tietenkin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit